Hyppää sisältöön

Niina Liias häkellyttävästi neljäs Sveitsissä – Sanna Nuutiselle taas hopeaa haastajakiertueella

Niina Liias haki Sveitsistä ammattilaisuransa ylivoimaisesti parhaan saavutuksen

Toista kauttaan ammattilaisena pelaava Kalajoki Golfin Niina Liias (74-71-67,-4) oli Sveitsissä pelatun LETAS-kiertueen kilpailussa kovan loppukirin jälkeen neljäs. Sanna Nuutinen (-5) nousi päätöspäivänä toiseksi vain lyönnin päähän voittaja Maria Beautellista (-6).

Niina Liias järjesti urallaan toisen erittäin suuren yllätyksen perjantaina, jolloin hän pelasi LETAS-kiertueen kisassa Sveitsissä päätöspäivän parhaan tuloksen 67, viisi alle parin. Tämä riitti nostamaan Kalajoelta kotoisin olevan Liiaksen neljänneksi.

Yllätyksen suuruudesta kertoo parhaiten se, että 28-vuotias  Liias oli vuosina 2012-2019 pelannut tällä kiertueella yhteensä 17 kisaa ja päässyt vain kerran jatkoon ollen tuolloin 29:s

Liiaksen ensimmäinen menestys oli SM-kulta amatöörien lyöntipelistä vuonna 2015.

Kauden 2018 LET:n karsinnoista Liias sai kuluvalle kaudelle kortin myös pääkiertueelle, jossa on pelannut neljä kisaa pääsemättä vielä cutista läpi.

Sanna Nuutinen (69-73-69,-5) aloitti ja lopetti kisan hyvin ahdistaen Espanjan kokeneen Maria Beautellin todella tiukille. Nuutinen teki kahdella viimeisellä par-kolmosella (15. ja 17.) birkut ja selvitti kolme kierroksen aikana kentän sisääntulon ilman bogeja.

Nuutinen ja Liaas osallistuvat tulevan viikon torstaina Messilässä käynnistyvään Viasat Ladies Finnish Openin, jossa Nuutinen on ollut kahdesti peräkkäin (2017, 2018) kakkosena ja 2016 kolmas.

Nuutisella on plakkarissaan myös Let Access Seriesin kisan voitto Strasbourgista vuodelta 2016.

Etsi luettavaa