Hyppää sisältöön

Naisenergiaa Virpiniemi Golfin yhdeksän seuran golfjuhlassa

Virpiniemessä kierroksen aikana aukeaa eteen hulppeita merimaisemia

Pohjoisen naisgolfarien kisa oli taas menestys. Kenttää kiersi haasteottelussa yli sata naispelaajaa.

Golfliiton Pohjoisen alueen seurojen jäsenillä on keskimäärin pitkät matkat toistensa kentille.

Joukkueena ja seuraa edustamaan naisetkin on saatu liikkeelle kotikentilään.

Vuonna 2008 kisa aloitettiin Raahen tienoon Golfin kentällä Siikajoella, jossa vieraina olivat Kalajoki ja Virpiniemi. Oulun Golfkerho tuli mukaan kisaan 2010, Nivala 2013.

Seitsemän vuotta myöhemmin seurojen määrä kasvoi kerralla 80 prosentilla viidestä yhdeksään.

Merilappi (Tornio), Santa Claus (Rovaniemi), Paltamo ja Kajaani olivat joukkueineen tutustumassa tunnelmaan”, Seppänen luetteli uudet seurat. 

Yhdeksän seuran edustajatt sekoitettiin tarkoituksella pelaamaan itselleen uusien kilpasiskojen kanssa

Yhdeksän seuran edustajatt sekoitettiin tarkoituksella pelaamaan itselleen uusien kilpasiskojen kanssa

”Tavoitteemme on ollut tutustuttaa naispelaajia muihin kenttiin ja toisiinsa. Siksi ryhmiin laitettiin eri seurojen edustajia”, kertoi Virpiniemen naiskapteeni Irene Seppänen.

Sunnuntaina Virpiniemen kentällä  seurojaan edustaneille pelaajille oli tarjolla joukkuekisan lisäki myös henkilökohtainen kilpailu, sekä runsaasti oheisohjelmaa.

Sakssofoinnin soitto  toi juhlavat ensitahdit naisten kisaan

Sakssofoinnin soitto toi juhlavat ensitahdit naisten kisaan

”Ohjatttu alkulämmittely nosti tunnelmaa, samoin elävä musiikki, jota tarjoilivat kerhomme pitkäaikaisimmat jäsenet,  kapteeni Jarmo J. Husso sekä monitoimitaiteilija Raimo Kohonen saksofoneillaan.”

Kierroksen aikana Virpiniemen miehet tarjoilivat kilpailijoille taukomakkaraa, jonka vaihtoehtona oli hedelmä.

Keli oli kisapäivänä hyvä ja kenttä mainiossa kunnossa.

”Palaute kilpailusta oli osanottajilta erittäin positiivista. Tärkeintä oli mukava yhdessäolo ja uusiin ihmisiin tutustuminen. Kukin seura toi reiluun palkintopöytään omat tuliaisensa jaettavaksi”, Seppänen kertoi.

Joukkuekisassa laskettiin kunkin seuran viiden parhaan pelaajan pisteet yhteen. 

"Tyttö" jäi kisan järjestäneen emäntäseuran haltuun seuraavan vuoden ajaksi

”Tyttö” jäi kisan järjestäneen emäntäseuran haltuun seuraavan vuoden ajaksi

Emännöivä seura Virpiniemi voitti naapuriseuransa OGK:n Sankivaaralta niukalla kahden pisteen erolla. 

Henkilökohtaisen pistebogey -kisan voiton 43 pisteellä kuitannut Mirja Pirinen sai Oulun Korun lahjoittaman upean älykellon.

Pelin jälkeinen ruokailu ja palkintojenjako ovat oleellinen osa myös Pohjoisen alueen seuraotttelua

Pelin jälkeinen ruokailu ja palkintojenjako ovat oleellinen osa myös Pohjoisen alueen seuraotttelua

Kaudella 2021 Pohjoisen alueen naisten joukkuekisa pelataan OGK:n kentällä Sankivaarassa, jonne ennakkoilmoittautumisensa on jo tehnyt  Kuusamon Golf.

Lueteltujen seurojen jälkeenkin kasvuvaraa on kisan joukkuemäärän kasvattamiseen. Oulusta 400 kilometrin päässä sijaitseva Levi, Katinkulta (220 km), sekä Kemin Golf  (100 km)

”Tämä tapahtuma on osoittanut elinvoimansa ja tarpeellisuutensa, siitä kaikki osallistujat olivat yhtä mieltä”, Irene Seppänen myhäili.

Virpiniemen voiton merkittävänä aseena oli emäntäjoukkueen pelaajien muita suurempi lukumäärä

Virpiniemen voiton merkittävänä aseena oli emäntäjoukkueen pelaajien muita suurempi lukumäärä

Virpiniemi Golfissa naisgolfilla menee jäsenmäärällä mitaten keskimääräistä paremmin. Naisten ja tyttöjen osuus on yhteensä yli 30 prosenttia.

Virpiniemellä käy paljon vieraspelaajia alueen muilta kentiltä sekä muualta Suomesta.

”Tervetuloa, Virpiniemi tarjoaa merellisen raikkaan golfkokemuksen ja mieleen jäävän kentän.”

Kiira Riihijärvi johti Riihijärvellä pidettyjä SM-kisoja alusta loppuun

Kiira Riihijärvi johti Riihijärvellä pidettyjä SM-kisoja alusta loppuun

Seuran ykköspelaaja Kiira Riihijärvi voitti seuraottelua edeltävänä päivänä ensimmäisenä oululaisena pelaajana lyöntipelin SM-kultaa.

”Siitä on täällä riemuittu, tapahtuman yhteydessä myös Oulun Golfkerhon Karina Kukkosen pronssimitalia. Järjestämme Kiiralle luonnollisesti kakkukahvit, kun hän Virpiniemeen kiireiltään ehtii”, Seppänen suunnitteli.

Virpiniemi Golf

Etsi luettavaa