Hyppää sisältöön

Näin Oliver Lindellin valmistautuu kisakierrokseen: Cheek luo tunnelman

Lindell lämmittelee rangella noin 20 minuuttia ennen kierrostaan

Oliver Lindell valmistautuu parhaillaan European Tourin karsintojen kolmanteen kierrokseen. Lämmittelyrutiini noudattelee tuttua kaavaa.

Lähtöaika kolmannelle kierrokselle on 10.40 paikallista aikaa. Hotellilta kentällä ajoaikaa on varattava 20 minuuttia. Aamiaiseen Oliver Lindell varaa aikaa noin vartin.

Lindell saapuu aamiaiselle tasan klo 9 sovitusti. Lautaselta löytyy pari paahtoleipää ja peruskinkut päälle. Kenties koko lautasmalli ei täyttynyt tällä kertaa, sillä nuori porvoolainen ei tunnetusti perusta kasviksista. Kahvia hän ei juo. Uutisista Lindell noteeraa luonnollisesti kotikaupungissaan Porvoossa sattuneen tragedian, jossa isä oli surmannut 3-vuotiaan lapsensa. Tapahtunutta hän spekuloi paikallisen ystäväpiirinsä kanssa viestitellen.

Siirtyminen autolle tapahtuu aikataulussa. Auto starttaa kohti Luminea klo 9.22. Caddie Arto Teittinen on ratissa ja Lindell vastaa musiikista. Hän laittaa puhelimen kautta kisafiilistä nostattavaa musiikkia. ”Cheek menee varmaan hyvin.”

Autossa kuunnellaan Cheekia

Autossa kuunnellaan Cheekia

Automatkan aikana keskustellaan esimerkiksi Vain Elämää -ohjelmasta – eli ihan perussuomalaista arkikeskustelua. Kierroksesta ei juuri vielä juuri puhuta.

Saavumme kentälle aikataulun mukaisesti 9.40 eli tasan tunnin ennen lähtöä. Lindell suuntaa rangelle, jossa käy bägin sisällön läpi wedgeista draiveriin. Lopulta vielä lyhyttä rautaa käteen ja fadea tuulen mukana. Hän selkeästi tykkää muokata lyöntejä jo rangella.

Sen jälkeen Lindell siirtyy wedge-griinille. Hän lyö chippejä ja bunkkerilyöntejä kymmenisen minuuttia. Samaan aikaan Arto Teittinen antaa GoGolfille livehaastattelun ennen kierrosta.

Puttiviheriöllä kuluu yli kolmannes lämmittelyajasta

Puttiviheriöllä kuluu yli kolmannes lämmittelyajasta

Lopuksi Lindell siirtyy puttiviheriölle, jossa on jo toistaiseksi kulunut 15 minuuttia. Hän aloittaa lyhyellä upotusharjoituksella, sittemmin on siirrytty pidempiin putteihin. Lähtöaikaan on tällä hetkellä 19 minuuttia, Lindell näkyy edelleen griinillä lehdistökeskuksen ikkunasta.

Kolmas kierros käynnistyy tuloksesta +1. Cut-rajaan on matkaa yksi lyönti, 25 parhaan joukkoon neljä. Arto Teittisen asettama tulostavoite tuulisena päivänä Lakes -kentällä on 68 (-3) lyöntiä.

”Se olisi hyvä, alle 70, eikä edes yhden lyönnin turvin. Sillä varmasti nousisi paljon”, Lindell sanoo.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa