Hyppää sisältöön

Näin lasket 18 reiän tasoitustuloksen – laita tämä kaava muistiin

Tasoitustuloksen laskemisen kaava on yksinkertainen

Tasoituskortti jätetään nykyään pääasiassa puhelimesta löytyvien sovelluksen avulla. Silti on hyvä tietää, kuinka tasoitustulos lasketaan ja tasoitusjärjestelmä toimii.

WHS-tasoituskierroksen pääperiaate on yksinkertainen: tasoitus on 20 edellisellä tasoituskierroksella pelatun kahdeksan parhaan tasoitustuloksen keskiarvo.

Tasoitustuloksen laskeminen onkin sitten jo vähän monimutkaisempi juttu. Onneksi sovellukset tekevät sen meidän puolesta tasoituskierroksen pelaamisen jälkeen.

Händäri tosin päivittyy virallisesti Golfliiton eBirdie-palveluun vasta seuraavana yönä, sillä tasoitusjärjestelmä tekee ensin peliolosuhdelaskennan (PCC), jossa huomioidaan kaikkien tasoituskierroksen pelanneen tulokset kullakin kentällä kyseisenä päivänä.

Epävirallisen tasoitustuloksen ennen peliolosuhdelaskentaa (PCC) voi toki laskea itsekin, jos ei malta odottaa järjestelmän automaattista päivitystä.

Laskentakaava on tämä: (113 / SR) x (Korjattu bruttotulos–CR) = tasoitustulos.

Kaavassa SR tarkoittaa kentän Slope Ratingia ja CR kentän Course Ratingia. Luvut löytää golfkentän slope-taulukosta ja usein tuloskortista, jotka kentät ovat monesti päivittäneet myös nettisivuilleen.

Kentän Slope Rating ja Course Rating löytyvät yleensä myös tuloskortista.

Korjattu bruttotulos saadaan siten, että yksittäisen reiän suurin mahdollinen tulos on nettotuplabogey, mikä laimentaa huonosti sujuneiden yksittäisten reikien vaikutusta tasoitustulokseen.

Esimerkiksi jos slope-tasoituksella 18 pelaava golfari tekee par 4 -reiällä tuloksen kahdeksan tai enemmän, tasoitustulosta laskiessa tulos kyseisellä reiällä on aina seitsemän lyöntiä eli nettotuplabogey, koska pelaaja saa jokaiselle reiälle yhden lyönnin eteen.

Tiesitkö?

COURSE RATING kertoo kentän vaikeuden scratch-pelaajalle normaaliolosuhteissa. Course Ratingiin vaikuttavat kentän pituus, kuten rullit, korkeuserot ja doglegit sekä muut pelaamiseen vaikuttavat haasteet, kuten väylien leveys, karheikkojen pituus, esteiden määrä ja ylitykset sekä viheriöiden pinnat.

SLOPE RATING  tarkoittaa kentän suhteellista vaikeutta bogey-pelaajan ja scratch-pelaajan välillä. 

Esimerkkitapaus

Tasoituksen laskeminen havainnollistuu helposti esimerkin avulla.

Esimerkkitapauksessa pelaajan korjattu bruttotulos Kurk Golfin Lake- ja Valley-kentällä on 80 lyöntiä. Keltaisilta tiiltä kentän Course Rating on miespelaajalla 70,6 ja Slope Rating 128. Tällöin tasoitustuloksen laskentakaava menee seuraavasti. (113 / 128) x (80 – 70,6) = 8,3

Vastaavasti, jos pelaa saman korjatun bruttotuloksen Kurk Golfissa valkoisilta tiiltä, tasoitustulos on parempi. Tämä johtuu siitä, että kenttä pelataan pidempänä, jolloin se on vaikeampi eli Course Rating ja
Slope Rating ovat suurempia.

(113 / 131) x (80 – 72,1) = 6,8

Näin peliolosuhdelaskenta vaikuttaa kaavaan

PCC-luku vaihtelee -1 ja 3:n välillä riippuen siitä, millaisia tuloksia sen päivän aikana on rekisteröity järjestelmään kilpailuissa ja tasoituskierroksilla.

Kun PCC:n ottaa huomioon, kaava menee näin: 113 / Slope Rating x (Korjattu bruttotulos – Course Rating – PCC) = tasoitustulos

Mikäli kentällä on pelattu hyviä tuloksia, tasoitustuloksia voidaan säätää korkeintaan PCC-luvulla -1. Tällöin kaava menee seuraavasti: (113 / 128) x (80 – 70,6-(-1)) = 9,1

Jos taas tulokset ovat olleet erityisen kehnoja, voi peliolosuhdelaskennassa käyttää jopa PCC-lukua 3: (113 / 131) x (80 – 70,4-3) = 5,7

Huonoin kahdeksasta parhaasta pudotetaan pois

Jos pelaaja haluaa laskea oman uuden epävirallisen tasoituksen ennen PCC-laskentaa, pitää pelaajan mennä esimerkiksi eBirdie- tai GameBook-sovelluksen tasoitushistoriaan.

Sovellus näyttää ympyröitynä kahdeksan parasta tasoitustulosta.

Mikäli uusi tasoitustulos on parempi kuin heikoin nykyiseen tasoitukseen laskettava tasoitustulos, uutta tasoitusta laskiessa heikoin tasoitustulos pudotetaan pois ja lasketaan uusi kahdeksan parhaan tasoitustulosten keskiarvo tuore tulos huomioiden.

Helppoa, eikö?

Etsi luettavaa