Hyppää sisältöön

Näin kauden toiseksi viimeinen ET-kilpailu televisioidaan – mukana neljä suomalaista

Tapio Pulkkasen peli kulkee huikeasti Etelä-Afrikassa.

European Tourin kauden huipennus lähestyy ja panokset kasvavat, sillä finaaliturnaukseen mahtuu kiertueen rankingin kautta vain 50 pelaajaa. Kolmella suomalaisella on vielä mahdollisuus päästä mukaan DP World Tour Championshipiin.

Torstaina käynnistyy kauden toiseksi viimeinen kilpailu Aviv Dubai Championship.

Tapio Pulkkasella, Sami Välimäellä ja Kalle Samoojalla on silloin aikainen herätys, sillä kolmikko lähtee kierrokselle tuossa järjestyksessä 10 minuutin välein alkaen klo 7.10 paikallista aikaa eli klo 5.10 Suomen aikaa. Mikko Korhosen lähtöaika on klo 11.30 paikallista aikaa eli 9.30 Suomen aikaa.

Suomalaisista korkeimmalla Race to Dubai -rankingissa on Pulkkanen, joka tavoittelee uransa ensimmäistä paikkaa kiertueen finaalikilpailussa, joka pelataan viikon kuluttua.

DP World Tour Championshipiin pääsee tänä vuonna kiertueen 50 parasta pelaajaa. Oletettavaa on, että ihan kaikki 50 parhaan joukosta ei myöskään osallistu päätöskilpailuun, joten finaaliin pääsemiseksi saattaa riittää heikompikin sijoitus. Pulkkanen on tuoreella listalla 52:ntenä.

Myös Korhonen ja Samooja taistelevat paikasta finaalikisassa. Korhonen on rankingissa sijalla 56 ja Samooja sijalla 79.

Korhonen on ainoastaan 33 pistettä perässä finaalipaikkaa (mikäli kaikki 50 parhaan joukosta kisaan osallistuvat), joten varmistaakseen paikkansa, hänelle voi riittää sijoitus 18 parhaan joukkoon. Samoojalta vaaditaan finaaliin yltääkseen huippusijoitusta.

Välimäen (161:s) kausi päättyy varmuudella tällä viikolla, sillä ei edes voitto toisi hänelle riittävästi pisteitä.

Kilpailun televisioi Elisa Viihde Viaplay ja V Sport Golf -kanava. Tässä ovat kilpailun televisiointiajat:

Torstai 10–15.30
Perjtai 10–15.30
Lauantai 10–15.00
Sunnuntai 10–15.00

Kilpailut lähtöajat

European Tour on katsottavissa suorana Elisa Viihde Viaplay -palvelussa

Etsi luettavaa