Hyppää sisältöön

Murtovarkaat iskeneet lyhyen ajan sisään golfklubeille

Murtovarkaat iskivät viime yönä Kullo Golfiin.

Murtovarkaat ovat ottaneet golfkentät kohteikseen, sillä lyhyen ajan sisällä ainakin viidellä eteläsuomalaisella kentällä on käyty varkaissa.

Kullo Golfin toimitusjohtaja Olli-Pekka Nissiselle tuli eilen yövuoro. Nissinen hälytettiin aamullayöllä ennen kahta töihin, sillä klubirakennukseen oli murtauduttu.

Rosvot olivat menneet sisään toimistorakennukseen ikkunan kautta ja napanneet mukaansa kaksi uudehkoa tietokonetta caddiemasterien tiskiltä. Kullossa oli murtauduttu myös varsinaiseen klubirakennukseen, mutta sieltä rosvojen tie oli pysähtynyt lukossa olleeseen välioveen.

Kullo Golfissa on murtohälytys ja Securitaksen vartiointi. ”Sireenit alkaa huutaa hemmetin lujaa. Tiedän kokemuksesta”, Nissinen sanoo.

Samana yönä pitkäkyntiset olivat vierailleet myös Golf-Talmassa, jossa he olivat saaneet saaliikseen kassalippaita.

”Toimiston ikkunasta sisään molemmissa paikoissa. Ihmettelen, jos eivät ole samaa porukkaa”, Nissinen arvelee.

Kullossa vartijat olivat paikalla nopeasti, mutta murtovarkaat olivat jo poistuneet paikalla. Nissisen mukaan golfkenttä on murtovarkaille siinä mielessä helppo kohde, että yleensä ne sijaitsevat kaukana, eikä lähellä ole asutusta.

”Tähän aikaan vuodesta golfkentillä ei yleensä liiku ihmisiäkään”, Nissinen sanoo.

Kullo ja Talma eivät ole ainoita golfseuroja, jossa on vieraillut viime aikoina murtovarkaat. Esimerkiksi lokakuun alussa rosvot vierailivat Master Golfissa ja Ringsidessa, josta hävisi ravintolan käteiskassa ja ilmeisesti myös Porvoo Golfiin on murtauduttu.

Pitkään golfalalla työskennellyt Nissinen muistelee, että viitisen vuotta sitten golfkentillä oli käynnissä oli varsinainen murtoaalto, jossa lyhyen ajan sisään golfkentiltä vietiin muun muassa kassakaappeja kokonaisina.

Nyt Nissinen kertoo, että Kullo Golf aikoo tarkentaa käytäntöjä, jotta murtovarkaiden olisi vaikeampi tehdä ”työtään”. Jatkossa esimerkiksi käteiskassa piilotetaan ja kaikki väliovet lukitaan.

”Mitä hitaammaksi murtautumisen rosvoille tekee, sitä vaikeampaa se on heille”, Nissinen sanoo.

 

Etsi luettavaa