Hyppää pääsisältöön
Tiger Woods jäi Meksikossa edelliskaudella kymmenenneksi, mutta oli luonnollisesti yleisön suurin suosikki.
GETTY IMAGES

Muistatko tämän? – Tigerin taikalyönti bunkkerista jäi ikuisesti meksikolaisten mieleen WGC:n kilpailussa

Tiger Woodsin taianomainen "banaanilyönti" bunkkerista 124 metrin matkalta villiinnytti katsojat edellisvuoden Mexico Championshipissa.

WGC:n kauden ensimmäinen kilpailu pelataan Meksikossa, jossa kolmella aiemmalla kerralla on koettu yleisöönmeneviä tapahtumia. Dustin Johnson  on voittanut kolmesta kisasta kaksi, Phil Mickelson katkaisi 2018 pitkän voitottoman putkensa.

Tiger Woodin pelit 2019 olivat kuitenkin kuin kirsikka kakun päällä yleisölle. Woods jätettiin kymmenenneksi, asiantuntijat kritisoivat lyöntinsä kanssa hapuilleen Woodsin varsin maltillista pelitapaa. Mestari löi useaan otteeseen suosiolla lyhyempiä avauksia pitääkseen pallonsa väylällä. 

Lähestymiset pitkiltä matkoilta eivät tuottaneet riittävästi laadukkaita birdiepaikkoja, Woods putosi jo ennen loppusuoraa voittotaistosta.

Yhden superlyönnin Tiger kuitenkin jätti golfin historiaan Club de Golf Chapultepecin kentällä.

Toisella kierroksella hän oli 124 metrin päässä reiästä bunkkerissa puiden katveessa. Hyvin harva, jos kukaan muu olisi lähtenyt lyömään Tigerin tavoin tästä paikasta kovalla kierteellä palloaan lipulle. Ilmalennossa pallo kääntyi suunnitelman mukaan pudoten viheriön vasempaan reunaan.

Näyttävin osuus tuli laskeutumisen jälkeen, vinha kierre oikealle juoksutti palloa sivusuunnassa yleisön hullaannuttaen lipun viereen. Tapahtuman kunniaksi bunkkerin viereen on upotettu laatta muistuttamaan jälkipolvia Tiger Woodsin lyönnistä.  

Woods jättäytyi torstaina käynnistyvästä kisasta pois Brooks Koepkan, Justin Rosen ja Rickie Fowlerin tavoin. TV-lähetysten yhteydessä superlyönti tullaan näkemään useaan otteeseen.

Tulosseuranta