Miten riitti virta, kun toimittaja ajoi sähköautolla Lofooteille golfaamaan

Kenttäbongari Esa Mäkinen lähti testaamaan, kuinka sähköauto toimii pitkällä matkalla. Hän pakkasi golf- ja vaellusvarusteet Teslaan ja suuntasi Lapin kautta kohti Lofootteja.

AUTOTEHTAIDEN INTO esitellä enemmän tai vähemmän sähköistettyjä autoja kiihtyy kovaa vauhtia ja syy siihen löytyy EU:n päästömääräyksistä. Mikäli vuodesta 2020 alkaen Euroopassa myynnissä olevissa mallistoissa eivät asetetut normit toteudu, valmistajille on luvassa miljardiluokan sakkoja.

Pelkkä valmistaminen ei riitä – tuotteiden pitää olla sellaisia, että niitä halutaan ostaa ja omistaa. Lisäksi latausverkostojen pitää olla riittävällä tasolla kaikissa EU-maissa, jotta sähkön saanti tien päällä on turvattu.

On mielenkiintoista nähdä miten perinteisenä pidetty autoala kykenee kohtaamaan edessä olevan haasteen. Ainakin isopäästöiset versiot tullevat karsiutumaan monen merkin mallistoista tulevina vuosina lähes kokonaan pois.

Oman ratkaisuni tein aprillipäivänä 2016, kun varasin auton netissä maksamalla ”varaustonnin” Teslan Model 3:sta. Kolme vuotta ja 2 viikkoa tilaushetkestä ehti kulua, ennen kuin hain ensimmäisen täyssähköautoni Vantaalta Teslan myymälästä.

Muilta autotehtailta opittuun malliin myös uudehko yhdysvaltalainen autonvalmistaja toi pienimmästä mallistaan markkinoille aluksi kalliimmat versiot, joten hankintahinta oli lopulta hiukan pulskempi kuin olin varaushetkellä arvioinut.

HEINÄKUUSSA PÄÄTIMME sitten laittaa auton tosi testiin ja suunnata golfmailojen sekä vaellusvälineistön kanssa kohti Norjan pohjoisosia. Auton mittariin oli ehtinyt kertyä yli 8 000 sähköistä kilometriä, kun aloitin heinäkuun alussa matkan mökiltä Nilsiästä kohti Lofootteja.

Vaimoni aloitti kesälomansa muutamaa päivää myöhemmin, joten sovimme treffit Tromssaan, jonne Finnair lentää Helsingistä suoraan. Olin ladannut akun täyteen lähtöä edeltävänä iltana golfkierroksen aikana TahkoSpan Teslan ”Destination Chargerissa”, joka sijaitsee kätevästi 200 metrin päässä golfklubilta.

Ensimmäisen päivän ohjelmaan kuului ajo Oulun kautta Kemiin, joten akun riittävyys pääsi heti kunnolla testiin. Aamulla näyttö oli luvannut 494 kilometriä ja Kemissä 413 kilometriä myöhemmin jäljellä oli 82 kilometriä – ei huono!

Hotelli Merihovin pysäköintipaikalla alkoi hieman ahdistaa, kun hotellin oma, vähän kulahtaneen oloinen latauslaite kieltäytyi yhteistyöstä. Olin ajatellut auton latautuvan yön aikana ilman sen suurempaa vaivaa, mutta onneksi olin viritellyt valmiiksi kännykkääni erilaisia applikaatioita, joiden avulla löysin yleisen pikalaturin 300 metrin päässä hotellista.

Kyseessä oli Fortumin aikaperusteinen laite, joten hain ennen nukkumaan menoa auton pois. Virtaa oli taas sen verran, että Leviä kohti uskalsi lähteä. 10,70 € kirjattiin kustannukseksi.

”Niin tyhjäksi et voi akkua ajaa, ettei se latautuisi pikalatausasemalla täyteen sinä aikana kun tilaat ja syöt pizzan.”

REISSUN ENSIMMÄINEN uusi kenttäbongaus oli Ruotsin puolella Övertorneåssa, josta löytyi Tureholmin 9-reikäinen kenttä.

Mukava jaloittelutauko, vaikka golfillisesti kokemus ei yltänyt erityisen korkealle. Mutta on hienoa, että tällaisia edullisia ja helposti lähestyttäviä kenttiä löytyy myös pohjoisesta!

Jatkoin matkaa Leville, jossa olin pelannut edellisen kerran silloin, kun valmiina oli vasta 9 reikää, joten uudelle vierailulle oli hyvät perustelut. Illalla yhdeksältä aloitin kierrokseni vain uteliaan ketun katsellessa puttailuani ykkösen greenillä.

Heinäkuun alussa ei kenttä ollut vielä täysin toipunut talvesta, mutta kokemus oli kaikkiaan mahtava. Väylät ovat upeita, ja aurinko pysyi seurana myöhään iltaan. Päättäessäni kierrosta puolen yön aikaan oli vielä ihan valoisaa ja mikä parasta, hyttysiä oli ollut paljon odotettua vähemmän!

Osuin Leville samaan aikaan noin tuhannen Hullun Poron alueelle linnoittautuneen Harrikka-motoristin kanssa, mikä tarkoitti latauslaitteiden pysymistä autoilijan saavuttamattomissa.

Onnekseni majoituin Levi Spiritin mökissä, johon oli juuri asennettu Porschen latauslaite. Mukavasti se tarjoili virtaa myös Teslalle, joten seuraavana päivänä pääsin täyden akun kanssa matkaan kohti Kilpisjärveä.

SAAVUTTUANI KILPISJÄRVELLE oli päivää vielä runsaasti jäljellä, joten päätin käväistä kolmen valtakunnan rajapyykillä. Se ei koskaan aiemmin ollut osunut matkan varrelle.

Kolmen valtakunnan betonista valmistettu rajapyykki sijaitsee vanhalla Norjan ja Ruotsin rajalla. Se syntyi, kun Ruotsin ja Suomen raja määriteltiin Haminan rauhassa vuonna 1809. Rajapyykille pääsee kesäisin laivalla Kilpisjärveltä Koltalahteen, josta on vajaan kolmen kilometrin kävely betonista valetulle rajapyykille.

Majapaikkani Tundrea Holiday Resort tarjosi ystävällisesti virtatolpan yöksi käyttööni, vaikka lataukselle ei välttämätöntä tarvetta ollutkaan. Leviltä kilometrejä oli kertynyt vasta noin 300, ja seuraavana aamuna reitti veisi Skibotnin nopean Tesla Supercharger -latausaseman kautta. Mutta 12 tunnin aikana akkuun kertyi lähes 200 ”ilmaista” kilometriä.

Aamu oli auennut aurinkoisena, kun kiinnitin latausjohtoa jäämeren rannassa Skibotnin Superchargeriin, lienee yksi upeimmista Teslan latausasemien sijainneista. Noin 45 minuuttia suunnittelin päiväohjelmaa viereisen leirintäalueen kahviossa ja sinä aikana näyttöön kirjautui 495 kilometrin lukema.

Koska vaimoni saapumiseen olisi vielä 32 tuntia, päätin käväistä Narvikissa kiertämässä paikallisen 18-reikäisen kentän. Tromssan kentän ehtisin pelata seuraavana päivänä. Ylimääräistä lenkkiä tulisi 400 kilometriä, mutta pimeys ei tähän aikaan vuodesta ollut kiusana.

Päätöstä helpotti tieto siitä, että puolivälin tietämissä Setermoenissa sijaitsee yksi Teslan pikalatausasema ja pääsisin seuraavana aamuna lähtemään Tromssaa kohti lähes täydellä akulla.

Setermoenissa ehdin juuri hakea viereiseltä huoltoasemalta kahvimukin, kun kännykkä pyysi jo siirtymään autolle ja jatkamaan matkaa.

Maaston muodot alkoivat Narvikia kohti edettäessä olemaan sellaisia, että lataustilan näyttö kertoi virtaa tallentuvan alamäkiosuuksilla merkittäviä määriä. Ymmärrän hyvin, että Tesla on Norjassa erittäin suosittu auto, sillä tehokas nelivetoinen sähköauto istuu näihin maisemiin loistavasti.

”Väylät ovat upeita, ja aurinko pysyi seurana myöhään iltaan. Päättäessäni kierrosta puolen yön aikaan oli vielä ihan valoisaa ja mikä parasta, hyttysiä oli ollut paljon odotettua vähemmän!”

NOIN 30 KILOMETRIN päässä itse kaupungista sijaitseva, vuonna 1992 perustettu Narvikin golfklubi jäi mieleen erityisesti doglegeistään, laskin niitä olevan ahtaalla kentällä peräti 14 kappaletta!

Pilvinen päivä ei antanut täysillä nauttia jylhistä maisemista, mutta ilokseni sain peliseuraksi paikallisen monitoimimiehen ja pääsin kuulemaan mukavia tarinoita.

Erikoisin niistä oli Narvikin triathlon, jossa ensimmäinen osuus on Narvikin keskustan liepeillä tapahtuva lasketteluosuus. Sen jälkeen siirrytään vesisuksille ja hiihdetään vuonoa pitkin golfkentälle, jossa ratkaistaan kisan voittaja golfmailojen avulla.

Tromssan golfklubi on maailman pohjoisin 18-reikäinen kenttä, joten sen bongaamiseen oli erityinen syy. Narvikin puiden välissä puikkelehtimisen jälkeen nautin avarista väylistä ja siitä, että hahmotin useimmiten griinin sijainnin jo avauspaikalla.

Griinit olivat huippukunnossa Narvikiin ja jopa Leviin verrattuna, mutta väylät odottivat vielä kesän etenemistä.

Näitä pohjoisen Norjan kenttiä yhdisti 40 euron green feen ja ystävällisen palvelun lisäksi se, että klubilla oli tarjolla myös majoitusmahdollisuus. Eroavaisuuksiin kuului se, että Narvikissa oli ötököitä kiusaksi asti, mutta Tromssassa ei yhtään.

Narvikista takaisin pohjoiseen palatessani opin Setermoenissa yhden asian: niin tyhjäksi et voi akkua ajaa, ettei se latautuisi pikalatausasemalla täyteen sinä aikana kun tilaat ja syöt pizzan.

Latauksen alussa laite työntää energiaa yli 700 kilometrin tuntivauhtia, ja vaikka vauhti akun täyttyessä hidastuu, ei kolmea varttia pidempiin taukoihin ole latauksen vuoksi tarvetta. Alan miehet puhuvat mielellään akkuun liittyvissä asioissa kilowateista, mutta minulle kilometrit uppoavat paremmin.

NOUDETTUANI VAIMONI Tromssan lentokentältä tutustuimme Tromssan keskustaan sillä aikaa, kun auto latautui Scandic-hotellin latausasemalla 65 kilometrin tuntinopeudella. Tuntui hitaalta, mutta oli hyvä tankata energiaa, sillä edessä olisi reilu viikko Lofooteilla ja yli 800 kilometriä ilman tehokkaita latureita. Vähän jännitti.

Halusimme lähestyä Lofootteja Senjan saaren kautta, sillä tavoitteena oli huiputtaa saaren ehkä tunnetuin kukkula nimeltä Segla. Tulevista Norjan majapaikoista olimme varanneet vain ensimmäisen ja viimeisen, sillä emme osanneet etukäteen arvata, missä haluaisimme käyttää aikaa. Auton etutavaratilaan oli pakattu teltta ja muut majoittumistarpeet siltä varalta, että tilaa ei katon alta löydy.

Ensimmäiseksi majapaikaksi olimme valinneet Hotel Finnsnesin Senjan saaren läheltä ja latausahdistus helpotti huomattavasti, kun saimme auton kytkettyä illan ja yön ajaksi tavalliseen pistorasiaan. Aamulla akku kertoi omaavansa kapasiteettia 496 kilometrin matkaan, joten asian pystyi unohtamaan muutamaksi päiväksi.

ETENIMME HILJALLEEN kohti Lofoottien eteläpäätä ja nautimme satumaisista maisemista. Lauttamatka Senjalta Andenesiin oli mukava kokemus ja säästi satoja ajokilometrejä. Andenesin läheltä löysimme kivan Bleikin links-kentän lisäksi upean hiekkarannan sekä valasmatkoja järjestävän yrityksen.

Kaverini oli käynyt perheensä kanssa alueella pari viikkoa aiemmin ja onneksi uskoimme hänen suositusta, sillä isojen valaiden näkeminen on uskomaton kokemus.

Matkan edetessä poikkeilimme pienissä kalastajakylissä ja teimme eri mittaisia päivävaelluksia toinen toistaan kauniimmissa maisemissa. Kahdesti turvauduimme telttamajoitukseen, kun se tuntui fiksuimmalta vaihtoehdolta.

Jälkimmäinen kerta osui Gimsoyn saarelle Lofoten Links -kentän kohdalle, kun halusimme pelata keskellä yötä emmekä jaksaneet suunnitella matkan jatkamista pelin jälkeen. Lisäksi leirintäalue oli huikealla paikalla ja tarjosi hyvät palvelut sisältäen 4 € per vuorokausi maksavan pistokepaikan.

Aloitimme pelit Lofoten Linksillä iltayhdeksältä ja viimeiselle griinille saavuimme yhdeltä yöllä, kun klubi oli sulkemassa ovia aamuyöllä muutamaksi tunniksi. Kenttä ei ole helpoimmasta päästä, mutta ainakin keskiyön auringossa se tarjoaa vertaansa vailla olevan kokemuksen.

Meri on läsnä jossain muodossa koko kierroksen ajan, mutta onneksi valtaosin tarjoamalla vain maisemallisen taustan. Huomion arvoista oli se, että pelaajia oli keskellä yötä todella paljon ja parkkipaikasta päätellen suurin osa suomalaisia golfturisteja.

95 euron green fee ei tunnu muodostavan estettä, kun tuote on kunnossa.

MATKAN NORJA-OSUUDEN viimeisen yön vietimme Reinessä, noin 10 kilometrin päässä Å:n kylästä, jonne Lofoottien maantieosuus päättyy. Tesla sai kaikessa rauhassa latautua täyteen Catogården majatalon pistorasiassa sillä aikaa, kun tutustuimme lähiympäristöön.

448 metrin korkeuteen kurottautuva Reinebringen on yksi alueen suosituimmista kohteista, ja nepalilaisten sherpojen rakentamat yli 1 500 askelmaa sisältävät portaat olivat juuri valmistuneet. Huippu ei ole erityisen korkea, mutta maisemat ovat hienot, ja niiden ansiosta se lukeutuu Lofoottien suosituimpiin nähtävyyksiin.

Laivamatka Moskenesista Bodöhön kesti kolmisen tuntia. Kiinteälle maalle päästyämme lähdimme sateen saattelemana ajelemaan kohti Luulajaa. Yli 500 kilometrin siirtymälle kohti Ruotsia oli mukava startata, kun akku oli täynnä ja matkan varrella sijaitsi Teslan pikalatausasemat sekä Arjeplogissa että Arvidsjaurissa.

Luulaja-Oulu siirtymän sähköntarve tyydytettiin vaivattomasti Töressä, muutama kymmenen kilometriä ennen Torniota. Käväisimme bongaamassa Torniossa Meri-Lapin Golfklubin kentän. Oli mielenkiintoista lyödä avauslyöntejä Suomesta Ruotsiin ja päinvastoin.

Viimeisenä matkapäivänä ajelimme Oulusta Tahkovuoreen Raahen kautta, sillä 22 vuotta aiemmin bongattu Raahentienoon golfklubi oli saanut sittemmin 9 uutta reikää. Kenttä oli hienossa kunnossa ja kaikin puolin tutustumisen arvoinen kokonaisuus.

• Tureholms GC
• Levi Golf
• Narvik GC
• Tromssa GC
• Bleik GC
• Lofoten Links
• Tornio Golf
• Raahentienoon Golf

Automme sai kierroksen aikana klubin ”seinästä” uutta virtaa vajaan 100 kilometrin verran, joten pääsimme kevyesti reitillemme osuvalle Pyhäjärven ABC:n pikalatausasemalle. Harvinaisen hitaan keittiön takia auto tuli täyteen paljon ennen matkustajia.

Tahkolle päästyämme mittari näytti ajomatkaa kertyneen 3 774 kilometriä, virtaa oli kulunut yhteensä 594 kWh ja rahaa latauksiin vain alle 15 euroa. Iso kiitos tästä kuuluu Teslan omille pikalatausasemille, joissa lataaminen on ensimmäisen puolen vuoden ajan ilmaista. Akkuja saimme ladattua myös majapaikoissamme, jotka ystävällisesti tarjosivat pistorasian veloituksetta käyttöön.

Mikäli lataukset Teslan latureilla olisivat olleet autolleni maksullisia, arvioisin latauskulujen silti jääneen alle 100 euroon.

”Ymmärrän hyvin, että Tesla on Norjassa erittäin suosittu auto, sillä tehokas nelivetoinen sähköauto istuu näihin maisemiin loistavasti.”

LOFOOTEILLA KÄYNTI oli meille molemmille ensimmäinen, mutta tuskin viimeinen. Norja ja Lofootit maisemineen yllättivät positiivisesti, vaikka hintatasoa voi pitää kalliina. Toisaalta kun majoituksen ja ravintoloiden kohdalla tyytyy hieman vaatimattomampaan tasoon, erot muihin pohjoismaihin ovat pienet.

Golfin osalta voi todeta kaikkien matkan varrelle osuneiden kenttien olevan omalla tavallaan elämyksiä – niistä oli helppo tykätä.

Mielenkiintoisin osa matkaa oli Teslamme ja sähköautoiluun totuttautuminen ylipäätänsä. Mukava oli huomata, että yhdellä latauksella voi kesäaikana oikeasti ilman kommervenkkejä ajella noin 500 kilometriä, joista yli 400 ilman ahdistuksen tunnetta. Auton matala painopiste ja huikea suorituskyky tekee siitä erinomaisen matkakaverin erityisesti mutkaisilla ja isoja korkeuseroja sisältävillä taipaleilla. Ainakin kahdestaan matkustettaessa.

Teslan pienimmänkin mallin kanssa pärjää, mutta golfarillehan tilaa ei koskaan ole liikaa.

On toki pakko todeta, että latauspaikkojen etsintään ja suunnitteluun kuluu energiaa ja aikaa enemmän kuin polttomoottoriautojen kanssa reissatessa, mutta asia stressasi minua odotettua vähemmän.

Tällaisella pidemmällä reissulla oppii kohtaamaan sellaisia asioita, mihin ei arkiajossa välttämättä törmää. Totesin, että Teslan omilla pikalatausasemilla tai vastaavilla tapahtuvat nopeat lataukset sekä yöllä nukkuessa tapahtuva hitaampikin lataaminen ovat minun juttuni.

Syyskuun puolivälin mennessä Teslan mittariin on kertynyt viiden kuukauden aikana 16 500 kilometriä ja näyttää siltä, että kokemuksen karttuessa lataukseen liittyviä asioita tulee mietittyä koko ajan vähemmän ja voi entistä enemmän keskittyä nauttimaan sähköauton upeista ominaisuuksista.

Suosittelen kokeilemaan!

• Range: 560 km
• Ajokilometrit Tahko–Lofootit–Tahko: 3 774 km
• Kulutus yhteensä 594 kWh, keskikulutus 158 Wh/km
• Latauskustannukset: 14,7 € (kustannukset pysyivät kurissa, koska saimme ilmaista sähköä majapaikoista ja Super Charger -pikalatausasemilta.