Hyppää pääsisältöön
Padraig Harrington tekee luovia mutta toimivia kokeiluja svingiinsä.
Getty Images

Mitä ihmettä Harrington puuhaa taakseviennin aikana? – No, ainakin se tuntuu toimivan

Padraig Harrington pelasi viikonloppuna voitosta Tsekin European Tourin kisassa. Televisiokuvissa huomio kiinnittyi ihmeelliseen liikkeellelähtöön.

PADRAIG HARRINGTON tunnetaan pelaajana, joka kokeilee rohkeasti erilaisia ratkaisuja pelatakseen paremmin.

Viime vuonna hän esitteli svingin, jossa hän astui lyönnin jälkeen askeleen eteenpäin. Harrington perusteli uutta tekniikkaansa tuolloin sillä, että pääsi paremmin kääntymään läpi lyönnistä oikealla puolella.

 

VIIME VIIKONLOPPUNA Prahassa katsojien huomio kiinnittyi puolestaan hänen erikoiseen tapaan lähteä liikkeelle svingissä. 

Svingissä Harrington pysäyttää mailan lavan liikkeen heti svingin alussa ja jatkaa sitten normaalisti mailan viemistä taaksepäin.

Tässä sama toisesta kulmasta. Tässä näkyy myös se, kuinka Harrington nostaa vasenta jalkaansa kesken taakseviennin ja asettaa sen hieman eri asentoon. Tätä kikka kolmosta Harrington käytti jo viime vuonna.

 

@padraigharrington is always tinkering with his swing. What do you think of his latest move? To me it looks like the most bizarre one yet. But in some ways, you have to respect a guy who is willing to do whatever it takes to get the ball in the hole. Even if you look a little odd at times.

Henkilön Keith Bennett (@keithbennettgolf) jakama julkaisu Elo 26, 2018 kello 1.02 PDT

GOGOLFIN HEAD PRON Antti Vaalaksen mukaan Harrington näyttää ottavan itselleen toimivia harjoitteita mukaan pelikierrokselle – ja ne näyttää toimivan.

Hänen mukaansa sillä ei ole väliä, miltä svingi näyttää, kunhan se toimii. Harrington sijoittui kilpailussa toiseksi, joten näytöt ovat kunnossa.

"Erilaisten asioiden kokeileminen on ehdottomasti sallitua ja itsekin olen joskus tehnyt askellusharjoitetta pelikierroksella. Kun tulee pelattua niin vähän, niin se on oivallinen keino päästä läpi osumasta", Vaalas sanoo.

Mutta mitä Harrington saavuttaa sillä, että hän pysäyttää mailan taakseviennin alussa? 

"Hänellä on todennäköisesti on ollut jonkinlainen liikkeellälähtöharjoite, joka on jäänyt päälle. Sillä tavalla hän saa mailan ja svingin ensimmäisen liikkeen lähtemään haluamallaan tavalla", Vaalas arvioi.

Ja toden totta, European Tourin twitter-tililtä löytyy video Albatross-kentän rangelta, joka tukee Vaalaksen näkemystä asiasta.

Entä mitä hyötyä hän saa siitä, että nostaa vasenta jalkaansa kesken lyönnin?

"Hyvä downswingi lähtee siitä, että mailan mennessä taakse alakerta menee jo eteenpäin. Downswingi virittyy näin",  Vaalas vastaa. "Klubipelaajat valittavat usein, kuinka vaikeaa se on, mutta tämä johtuu siitä, että he tekevät aina kaiken vähän myöhässä. Sen sijaan Harrington tekee liikkeen jo hyvissä ajoin backswingin puolivälissä."

 

HARJOITTEET TUNTUVAT toimivan Harringtonilla. Suositteletko pelaajia tekemään näitä juttuja?

"Suosittelen ehdottomasti, se on täysin sallitua", hän sanoo ja perustelee tarkemmin. "Aina on parasta, jos pystyt lyömään ilmaan mitään ajattelua svingin aikana. Jos sinun pitää kuitenkin ajatella jotain teknistä asiaa svingin aikana, niin ehkä on kuitenkin parempi, jos ajattelun pystyy korvaamaan jollain drillillä eli harjoitteella. Voisin kuvitella on paljon ihmisiä, jotka tekevät kentällä hölmömpiäkin asioita", Vaalas näkee.

"Olen käyttänyt läpi astumista itsekin kentällä. Se toimii loistavasti, kun pelaa niin vähän, kun sen avulla pääsee loistavasti svingistä läpi."

"Se, että astut läpi lyönnin kentällä, toimii loistavasti alamäessä. Olen nähnyt muidenkin tour-pelaajien astuvan eteenpäin alamäessä. Esimerkiksi Sergio Garcia ja Russell Knox ovat tällaisia pelaajia."

 

VAALAKSEN MUKAAN pelaajien pitäisi ottaa rohkeasti mukaan jalat golfsvingiin. Hän näkee kentällä myös liian staattisia liikkeellelähtöjä ja suunnanmuutoksia.

"Harrington tekee juuri niitä asioita, joita monien klubipelaajien pitäisi tehdä. Kaikki pelkää kaikkea liikettä jaloista ja polvista – ja sitten niillä heiluu pää", hän toteaa.

Tässä vielä Harringtonin lämmittelyä rangella viime vuodelta. Ei tämäkään kaikkein perinteisimmältä tekemiseltä näytä ainakaan tourilla.

 

 

GoGolf suosittelee