Hyppää sisältöön

Mirim Lee chippasi kolmasti sisään ja voitti majorin: ”En voi uskoa tätä todeksi”

30-vuotias Mirim Lee on kauden 2020 toinen yllätysvoittaja majorissa.

Superyllättäjä ratkaisi pelin uusinnassa kukistaen Nelly Kordan sekä Brooke M. Hendersonin Kaliforniassa vuosittain pelattavassa ANA Inspirationissa.

Kärkipaikka vaihtui Kaliforniassa vuosittain pidettävässä majorissa, ANA Insipirationissa kuin hedelmäpelissä, tiuhaan tahtiin. Korean Mirim Lee roikkui kärjen takana, ja nousi hämmästyttävällä tavalla voittoon lähipelinsä avulla. Päätöskierroksella hän chippasi sisään kolme kertaa, eivätkä paikat olleet helpoimmsta päästä. Lee kiilasi itsensä uusintaan, jossa voittoa tavoittelivat myös USA:n Nelly Korda sekä Kanadan Brooke M. Henderson

Voittaja selvisi toisella reiällä (18:s) korealaisen upotettua 1,5 metrisen birdieputtinsa. LPGA Tourilla 2014 ja 2017 yhteensä kolme ykköstilaa saavuttanut Lee menee superyllättäjien joukkoon, sillä hänellä ei ole sijoituksia kärkikymmenikköön pääkiertueelta sitten kesäkuun 2019.

Maailmanlistalla hän oli ennen kisaa 94:s.

”En voi uskoa tätä todeksi. Minulla oli lyöntini  kanssa koko kierroksen ajan vaikeuksia, ja onni puolellani lähipelissä”, Lee määritteli 

ANA Inspirationin perinteinen voittajan kylpy 18:n viereisessä Poppies Pondissa on osunut korealaispelaajille viimeisen neljän kisan jälkeen peräti kolmasti. Ruotsin Pernilla Lindberg katkisi korealaisten putken kaudella 2019.

ANA Inspiration oli koronakauden toinen pelatttu major. Kaksi muuta pelataan loppuvuodesta, US Open vasta joulukuussa. Ranskan Evian Championship on peruttu. 

Myös kauden ensimmäinen major, Women´s Open meni yllättäjälle, Saksan Sophia Popoville.

ANA Inspiration, tuloslista.

Etsi luettavaa