Hyppää pääsisältöön
Minni lähtee syyskuussa kokeilemaan paluuta naisten European Tourille
Kurk Golf

Minni palaa European Tourille: "Alkanut jo treeneissä irrota mukavasti"

Minea Blomqvist-Kakko lähtee pelaamaan naisten European Tourin osakilpailut syyskuussa Ranskaan ja Espanjaan. Hän ei sulje pois myöskään muiden kisojen lisäämistä kalenteriin.

Minea Blomqvist-Kakko saa sovitella kalentereita yhteen. Mies kiertää Challenge Tourilla, vanhempi lapsi on kolmannella luokalla ja Kaapo Kakko ottaa ensiaskeleitaan. Lisäksi pyöritettävänä on oma golfakatemia ja väliin pitäisi keretä treenaamaan itsensä kisakuntoon. 34-vuotias näkee, että vuosia on vielä jäljellä. 

"Kun on kahen lapsen äiti niin on selvää että tämä oli tarkoin tehty päätös. On ollut ihanaa nauttia toisen lapsen ensimmäisestä vuodesta läsnä. Tunnen kuitenkin niin suurta onnellisuutta ja tasapainoa treenipäivien jälkeen että palo ja unelmat omaa kilpauraa ajatellen tulee niin selkeästi mieleen että päätös oli loppujen lopuksi helppo tehdä. Sain vedettyä tuossa hyvän treeniviikon ja lajin lisäksi se piti sisällään kolme fysiikkatreeniä. Huomasin, että löysin niiden myötä taas vähän oikeanlaista pitoa lyöntiin", Minni kertoo. 

Pallo irtosi mukavasti ja maanantaina hän pelasi omassa kisassaan Pickalan Parkin keltaisilta 75 lyönnillä. Mukana ei ollut muita naisammattilaisia, joten Minni päätti mielummin pelata kenttää vähän pidempänä. 

"Nyt kaikki keskittyminen on siinä että saa hyvät ehjät treeniviikot alle. 1,5 vuoden tauon jälkeen kyllä sinne vähän haistelemaan lähdetään mutta toki heti alusta kaikkensa antaneena", Minni lupaa. 

Valmentajapuolella Minni tekee yhteistyötä niin Ville Kallialan kuin Timo Rauhalan kanssa. Kalliala on käynyt vierailemassa Pickalassa ja Timon kanssa Minni on vetänyt muun muassa Olympia-ryhmän mukana Kytäjällä. 

Loppukauden kalenterista varmat kisat ovat Ranskan Avoimet (19.-22.9) ja Espanjan osakilpailu seuraavalla viikolla. Miksei matka jatku Intiaan seuraavalle viikolle, jossa on isoin potti kolmesta kisasta? 

"Ei sitä voi pois sulkea, pitää vähän katsoa tilanteen mukaan miten hommat sujuu. En sulje sitäkään vaihtoehtoa pois. Suurimmat tähtäykset ovat kuitenkin ensi vuoden kisoissa, mutta en valittaisi vaikka peli alkaisi heti kulkemaan jo syyskuussa", Minni täsmentää. 

Olympialaiset ovat olleet Minnille haave pienestä pitäen ja sinne pääseminen on toki vielä mahdollista, mutta vaikeaa. Se vaatisi isoa nousua maailmanlistalla, sillä listan kaksi parasta suomalaista nappaavat paikan Tokioon. 

Minni löytyy maailmanlistan sijalta 1093, sillä pelattuja kisoja ei yksinkertaisesti ole käytännössä vuoden 2017 jälkeen. Yksi voitto voisi nostaa Minnin nopeasti kiinni paikkaan Olympialaisissa. Tällä hetkellä toisessa paikassa kiinni on Sanna Nuutinen, joka löytyy maailmanlistan sijalta 402. 

Listaykkösenä suomalaisista on tietenkin Ursula Wikström maailmanlistan sijallaan 312. 

GoGolf suosittelee