Hyppää sisältöön

Minni ja Roope perustavat oman akatemian Pickalaan – valmennusvastuu entisille kilpapelaajille

Roope Kakko ja Minea Blomqvist-Kakko ovat tehneet diilin Pickalan kanssa.

Minea Blomqvist-Kakko ja Roope Kakko ovat perustaneet oman golfakatemian. Akatemia tulee pyörimään Pickala Golfissa ja sen vastuuvalmentajina toimivat Tommi Laitto ja Tuomas Tuovinen.

Minea Blomqvist-Kakko ja Roope Kakko olivat viimeisimmän kerran otsikoissa kun pari sai toisen lapsensa. Minni on ollut läpi kauden poissa kisakentiltä raskauden myötä, Roope Kakko on pelannut Challenge Touria. 

Minni on jo pitkään kertonut haaveistaan valmennusurasta peliuran jälkeen. Nyt aukeava akatemia tulee toimimaan pitkällä sopimuksella Pickala Golfissa. Pickalassa asiasta ollaan luonnollisesti mielissään. 

”Haluamme kehittää Pickala Golfista Suomen parhaiten palvelevan golfyhteisön, ja tämä yhteistyö edistää tavoitetta upeasti. Minea ja Roope olivat luonteva valinta, sillä heidän ihmisläheinen ja innostava otteensa kohtaa hyvin Pickalan arvomaailman”, kertoo Pickala Golfin toimitusjohtaja Janne Pelkonen.

Roope Kakko ja Tuomas Tuovinen ovat olleet läheisiä ystäviä lapsuudesta alkaen

Roope Kakko ja Tuomas Tuovinen ovat olleet läheisiä ystäviä lapsuudesta alkaen

Sopimuksen ensimmäinen osa koskee opetus- ja valmennustoimintaa ja on kestoltaan 5 + 5 vuotta. Minni & Roope Golf Schoolin valmennuksen tavoitteena on tuottaa energisoiva, rento ja hauska opetuskokemus, joka perustuu korkeaan ammattitaitoon, hyvään palveluun sekä monipuoliseen tarjontaan eri kohderyhmille. Vastuuopettajana toimii Tommi Laitto ja valmentajana Tuomas Tuovinen.

Kilpavalmentajana toimii Suomen golfvalmennuksen kärkinimi Timo Rauhala Golf Mentors -yhteistyön kautta. Minea Blomqvist-Kakko keskittyy pelaamisen lisäksi etenkin junioreihin, naisiin ja yritystapahtumiin Roope Kakon keskittyessä täysillä pelaamiseen.

”Unelma omasta golfkoulusta on kypsynyt peliuramme aikana. Olemme erityisen innoissamme, että Minni & Roope Golf School starttaa Pickalassa: sekä treenialueet että kentät ovat Suomen ykkösluokkaa. Meille oli erityisen tärkeää saada valmentajiksemme ammattitaitoiset ja mukavat luottohenkilöt. Sanoisin, että ykkösketju saatiin ja lähdemme suurella innolla tukemaan myös omalta osaltamme Pickalan visiota olla Suomen vetovoimaisin golfkeskus”, kertoo Blomqvist-Kakko.

Toimintaan voi tutustua akatemian tuoreilta nettisivuilta: MRgolfschool.fi

Etsi luettavaa