Hyppää pääsisältöön
Brooks Koepka on väläytellyt osaamistaan, mutta Fedex Cupin finaalisarja voi hänen osaltaan jäädä lyhyeksi
Getty Images

Miksi Brooks Koepka ei syty tavallisissa kisoissa? – Onko Viktor Hovland valmis toiseen perättäiseen voittoon PGA Tourilla?

Brooks Koepka on voittanut urallaan vain yhden PGA Tourin normikisan USA:ssa. Torstaina käynnistyvässä Honda Classicissa hän sijoittui viime vuonna toiseksi.

Neljä majoria voittanut Brooks Koepka painotti edelliskaudella PGA Tourin pelaajan valinnan osuttua Rory McIlroyhin arvostustaan isoihin kisoihin. Saldo on toki komea, siihen voi lisätä loppukesältä 2019 WGC:n kisan ykköstilan.

Normikisoissa Koepka on ollutkin kokonaisuutena ottaen majoreihin ja WGC:n kisan voittoon verrattuna täysin lapanen, vain yksi voitto koko uralta USA:n kisoissa, sekä yksi Aasiasta.

Polvivamma piti pitkään maailmanlistan ykkösen paikkaa pitäneen Koepkan kentän laidalla. Paluu on ollut tuskainen, kalenterivuoden 2020 kisoissa paras sijoitus on ollut 17:s.

Koepka on sukeltanut maailmanlistalla jo kolmanneksi, joka miestä itseään tuskin milään tavalla kiusaa.

Voitottomuus normikisoissa on tavallista suurempi keskustelunaihe tällä viikolla, jolloin Koepka pelaa kotinurkillaan West Palm Beachissa Honda Classsicia, jossa joutui vuonna 2019 taipumaan Keith Mitchellille.

Maailmantähdistä melkoinen osa jättää kisan väliin, Tommy Fleetwood, Rickie Fowler ja Gary Woodland ovat yhdessä Viktor Hovlandin kanssa muut suosikit.

22-vuotias Hovland varmisti edellisviikon voitollaan jo paikan Players Championshipiin.  PGA Nationalilla pelattavassa Honda Classicissa norjalaistulokkaalla on mahdollisuus lukita itselleen myös paikka Mastersiin, jossa hän oli US Openin tavoin 2019 paras amatööri.

Kilpailu käynnistyy torstaina.

Tulosseuranta

GoGolf suosittelee