Hyppää sisältöön

Mikko Rantanen voitti speedgolfin Suomen mestaruuden – Jari Pitkälä paras päätöspäivänä

Speedgolfin ensimmäisten SM-kilpailujen mitalikolmikko: Jari Pitkälä

Speedgolfin ensimmäiset Suomen mestaruuskilpailut on käyty Kytäjällä. Kultaa voitti Mikko Rantanen, mutta päätöspäivän paras oli Jari Pitkälä.

Mikko Rantanen voitti speedgolfin kultaa perjantaina päättyneissä lajin ensimmäisissä SM-kilpailuissa. Rantasen yhteistulos oli 257. Speedgolfissa lasketaan yhteen juoksuaika ja lyönnit.

Pickala Golfia edustava Rantanen pelasi eilen tuloksen 71, mikä on Kytäjän SE-kentän par. Tänään lyöntejä kertyi viisi enemmän. Molempina päivinä Rantasen juoksuaika oli noin 55 minuuttia.

Rantasella oli varaa hieman mokailla päätösreiällä, jolle hän teki harmittavan triplan.

”Ajattelin, että eaglella olisi mahdollisuus päästä pariin ja lähdin hakemaan rohkeaa linjaa vesiesteen yli”, Rantanen sanoi kierroksen jälkeen.

Rantasen voitto ei kuitenkaan ollut uhattuna, sillä marginaalia seuraavaan kertyi lopulta 11 lyöntiä tai minuuttia.

”Vähän nopeampaa juoksua ja pikkaisen vähemmän lyöntejä”, Rantanen evästi pelikavereitaan voittopuheessaan kädessään kultaseppä Hannu Rantalan valmistama ikikoivuinen kiertopalkinto, jonka oli lahjoittanut Barona.

Pitkälä nappasi hopeaa

Hopeaa kisassa otti Kytäjä Golfin Jari Pitkälä, jonka yhteistulos oli 268. Pitkälä oli tänään vireessä. Hän onnistui tekemään päätöspäivänä paremman tuloksen kuin Rantanen pelattuaan tuloksen 74 lyönnillä ja kierrettyään 18 reiän lenkin noin 55 minuuttiin.

Pitkälän kierroksen kohokohta oli eagle reiällä numero 5, joka on lyhyt par 4. Pitkälä iski avauksen spoonilla vajaaseen neljään metriin ja sai putin sisään. Vaikka speedgolfissa juoksuaika on tärkeä elementti, Pitkälä ehti polvistua viheriölle hetkeksi, ennen kuin jatkoi juoksujalkaa seuraavalle tiille.

Kilpailussa kolmanneksi sijoittui tuloksella 274 Jukka Ruotsila Suur-Helsingin Golfista. Ruotsila pelasi ja juoksi tasaisen kisan.

Eskeli voitti seniorisarjan

Mikko Rantanen kuvaa, kun seniorisarjan voittaja Timo Eskeli saapui maaliin.

Mikko Rantanen kuvaa, kun seniorisarjan voittaja Timo Eskeli saapui maaliin.

Jussi Miettinen

Yksipäiväisessä seniorisarjassa kaksi kilpailijaa, joista voiton vei Timo Eskeli Pickala Golfista. Hän löi 84 lyöntiä ja juoksi kierroksen 63 minuuttiin. Yhteistulokseksi muodostui siten 147.

”Harmi, kun kilpailumuotoa ei aloitettu nuorempana, sillä minulla on juoksijatausta”, Eskeli sanoi voittopuheessaan.

”Ensi vuonna Pickala Golf on vapaaehtoinen järjestämään SM-kilpailut, omalla mandaatilla voin viedä sitä eteenpäin”, sanoi Eskeli, joka on Pickala Golf Club ry:n puheenjohtaja.

Kytäjällä juoksumatkaa kertyi kilpailijoille noin 8 kilometriä, ja nopein kierrosaika kahden päivän aikana oli noin 50 minuuttia. Nopeimmilla etenijöillä oli matkassaan ainoastaan yksi maila. Maksimissaan mailoja saa olla mukana kierroksella seitsemän.

Speedgolf Tourin seuraava osakilpailu pidetään Pickalassa, jonne lajia voi tulla myös kokeilemaan.

Kilpailun epäviralliset tulokset

Etsi luettavaa