Hyppää sisältöön

Mikko Korhosen havainto Saudi-Arabiasta: ”Turisteja täällä ei näy”

Matt Wallace lyö palloa kiinteistömainoksen kulisseissa. Saudi-Arabia pyrkii parantamaan tunnettuuttaan matkakohteena.

Mikko Korhonen, Tapio Pulkkanen ja Kalle Samooja ovat suomalaispelurit huomenna käynnistyvässä Saudi International -golfkisassa.

Mikko Korhonen, Tapio Pulkkanen ja Kalle Samooja valmistautuvat parhaillaan Saudi-Arabiassa pidettävään European Tourin kilpailuun.

Pulkkanen ja Samooja starttaavat Royal Greensin kentällä pelattavaan kisaan aamuvuorossa englantilaispelurien seurassa. Pulkkanen pelaa Ross Fisherin ja David Howellin (lähtö klo 7.05 Suomen aikaa) kanssa ja Samooja saa seurakseen Robert Rockin ja Sam Horsfieldin (klo 6.45).

Korhosen lähtövuoro koittaa puoliltapäivin klo 12.05.  Kiinan Ashun Wu ja Intian Shubhankar Sharma on arvottu samaan ryhmään.

Samooja pelaa Saudi-Arabiassa ensimmäistä kertaa. Sen sijaan Pulkkanen ja Korhonen olivat mukana jo viime vuonna. Pulkkanen karsiutui vuosi sitten jatkosta, Korhosen sijoitus oli 44:s.

Maailmantähdet, kuten Brooks Koepka ja Dustin Johnson, on houkuteltu paikalle suurella rahalla. Yksi syy tähän ja koko kisan järjestämiseen on se, että Saudi-Arabia haluaa tehdä itseään tunnetuksi matkailijoille. Korhosen havainnon mukaan ainakaan toistaiseksi tässä ei olla onnistuttu.

”Aika lailla sama meno kuin viime vuonna noin muuten: turisteja täällä ei näy, mutta isoja pelaajia on ostettu paikalle taas aika monta”, Korhonen totesi tiedotteessaan.

Kisa pelataan King Abdullah Economic Cityssä, jonne European Golf Design on suunnitellut Punaisenmeren rannalle isolla rahalla kentän. Viime vuonna kenttä ei ollut vielä täysin valmis, mutta vuodessa ollaan menty eteenpäin.

”Kenttä on parempi kuin vuosi sitten, greenit ovat hyviä. Kenttä on kyllä ihan mukava ja miellyttävä pelattava”, hän tuumasi.

Kilpailun näyttää suorana lähetyksenä Viasat ja Viaplay

Etsi luettavaa