Hyppää sisältöön

Mikko Korhosen etsikkoviikot käynnistyvät – neljä suomalaista tulessa Munchenissa

Mikko Korhosta kirittävät kahtena ensimmäisenä päivänä Matthew Southgate sekä Thomas Detry

Mikko Korhonen sijoittui edellisvuoden BMW Internationalissa toiseksi. Voittoa puolustaa Matt Wallace.

Torstaina Golfclub Munchen Eichenriedilla käynnistyvä European Tourin kisa järjestetään jo 31:n kerran. Voittajien lista on nimekäs, major-voittajat sekä ET:n rahalistan kärkimiehet ovat nostelleen voittopokaalia varsin usein.

Edelliskaudella ykkönen oli Matt Wallace, joka tälläkin kerralla on mukana. Muita suosikkeja ovat Sergio Garcia, Joost Luiten, Torbjörn Olesen, sekä Bernd Wiesberger.

Mikko Korhonen palaa kilpakentille, edellisen kerran hän pelasi PGA Championshipissa toukokuun puolivällin jälkeen. Suomalaisen golfin kevään huippuhetki oli Korhosen voitto toukokuun alussa Kiinan avoimissa. 

”Ihan hyvällä fiiliksellä lähdetään jatkamaan kautta. Pitkä taukohan tässä  on alla, joten vähän outoa olla taas täällä. Tästä se kuitenkin taas pian normalisoituu”, Korhonen sanoi.

Hän lensi Muncheniin vasta tiistaina. Torstaina Korhosella on aamuvuoro kello 9.50.
”Nopea valmistautuminen tässä tulee. Hyvät treenit keskiviikona ja  ja pro-am-kisa , niin ollaan valmiita”, hän jatkoi.

Korhosen lisäksi kilpailussa pelaavat Kim Koivu, Tapio Pulkkanen ja Kalle Samooja, eli jalkeilla on koko Suomen ET-nelikko.
 

Matt Walacen nousukiito maailmanlista jatkui US Openissa. Tuorein rankkaus on  uran paras, 24:s

Matt Walacen nousukiito maailmanlista jatkui US Openissa. Tuorein rankkaus on uran paras, 24:s

Getty Images

Saksan kilpailusta Korhosella on mieluisia muistoja. Vuosi sitten hän jakoi toista sijaa  Torbjörn Olesenin sekä Martin Kaymerin kanssa. Munchenissä Golfclub Eichenriedissä pelattiin viimeksi 2017,  
myös tuolloin Korhonen eteni kisassa jatkokierroksille.  Hän on mukana myös seuraavallla viikolla Espanjan Aurinkorannikolla Valderraman kentällä pidettävässä Sergio Garcian isännöimässä kisassa, jossa sijoitus oli kaudella 2018 hienosti kolmas.

Kalle Samoojan starttiaika on torstaina kello 9.10, Tapio Pulkkanen  13.30 on Kim Koivun 15.20 tavoin iltapäiväryhmissä. Myös tämä kolmikko pelaa seuraavalla viikolla Valderramassa.

Viasat ja Viaplay näyttävät BMW Internationalin suorina lähetyksinä.

 

Etsi luettavaa