Hyppää sisältöön

Mikko Korhonen: Tyylillä ei väliä, pallo piti pitää vain lyhyeksi leikatulla

Mikko Korhonen ja hänen caddiensä Nick Mumford juonivat yhdessä

Mikko Korhonen karttoi torstaina riskejä, ja se kannatti. Konkari pelasi tuloksen 70 ja on parhaan suomalaisena British Mastersissa 22:ntenä avauskierroksen jälkeen.

Mikko Korhonen lähtee Belfryn kentällä pelattavan British Mastersin toiselle kierrokselle jaetulta 22. sijalta. Korhonen pelasi avauskierroksen tulokseen 70 (-2) tehtyään kolme birdieä ja vain yhden bogeyn.

Taktiikkana tänään oli välttää riskejä, ja se näkyi myös tuloskortissa.

”Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Tänään koitettiin vaan pitää palloa lyhyeksi leikatulla alueella, tyylillä ei ollut niin väliä. Se onnistui ihan hyvin tänään. Paljon pitää vielä halkoja hakata, mutta oli pelissä paljon hyvääkin tänään”, Korhonen kommentoi viitaten siihen, että pelissä on vielä viilattavaa.

Sami Välimäen tulos oli 71 (-1). Hän on hyvissä asemissa, sillä kärkimies Matthias Schwabiin on vain viisi lyöntiä eli lyönnin enemmän kuin Korhosella.

Myös Tapio Pulkkanen jatkoi kelpo otteita. 72 lyöntiä kierrokseen käyttänyt suomalainen cut-rajan paremmalla puolella. 

Kisan neljännen suomalaisen Janne Kasken sijoitus on 70:s. Hänen tuloksensa oli 73 (+1), eli Kaskella on mahdollisuus läpäistä cut kaksi kertaa perättäin. Kaske pääsi hyvin takaisin peliin, vaikka hän pelasi neljä ensimmäistä reikää kolme yli parin.

Viime viikolla Teneriffalla neljä suomalaista pääsi mukaan kahdelle viimeiselle kierrokselle. Tuolloin Pulkkanen sijoittui kolmanneksi, Kalle Samooja yhdeksänneksi, Välimäki 27:nneksi ja Kaske 56:nneksi.

Kisaa johtaa tuloksella 66 (-6) Itävallan Matthias Schwab, joka pelaa samassa ryhmässä Välimäen kanssa.

Torstaina Korhonen ja Kaske käynnistävät kierroksensa kello 9.30 Suomen aikaa. Välimäki ja Pulkkanen pelaavat iltapäivän lähdöissä ja starttaavat klo 15.20 Suomen aikaa. Suora lähetys kisasta alkaa klo 15.30

Tulospalvelu

European Tour on katsottavissa suorana Elisa Viihde Viaplayltä

Etsi luettavaa