Hyppää sisältöön

Mikko Korhonen toiveikkaana: ”Kentän pinta kovettuu, tulee jännä viikonloppu

Mikko Korhonen pelaa seuraavan kerran aikaisintaan huhtikuun puoolivälin jälkeen Kanarian Saarilla pidettävissä kahdessa kisassa

Mkko Korhonen (67-69,-8) pääsee viikonlopun kierroksillle mainioista asemista kärjen takaa.

Olosuhteet olivat Englannin Birgminghamissa pelattavan Hero Open -kilpailun toisena kilpailupäivänä perjantain avauskierrosta haastavammat, kun tuuli paitsi vaikeutti lyömistä myös kuivatti viheriöiden pinnat entistä nopeammiksi.

.”Hyvä kierros tänään.  Oli vähän enemmän tuulta, joten olosuhteet olivat haastavat. Melkein 30 astetta lämmintä, niin kuula lentää kyllä pitkälle. Siinä yhtälössä mailavalintojen tekeminen oli tavallista haastavampaa, mutta ihan hyvin selvisin ilman suurempia kupruja. Kenttä alkaa kovettua kivasti, niin tulee jännä viikonloppu!” Korhonen ennakoi kahta viimeistä päivää Forest of Ardenin kentällä.

Korhosen sijoitus ja pelikaveri(t) selviävät vasta myöhemmin illalla, samoin kierroksellaa olevien Kalle Samoojan (-5/5) ja Tapio Pulkkasen (-3/15) sijoitus, sekä toivottava jatkoonpääsy

Kilpailua johtava Sergio Garcia Rodriguez (-11/15) pelaa vasta 18:tta ET:n kisaansa, eikä omaa  pääkiertueelta menestyshistoriaa, joka lisää entisestään todennäköisyyttä sille, että kärkipaikoista voi pelata kahtena viimeisenä päivänä vielä varsin iso osa jatkoonpääsijöistä.

Tuloslista, Hero Open

Etsi luettavaa