Hyppää sisältöön

Mikko Korhonen taisteli itsensä jatkoon – Sami Välimäellä shokeeraava alku kolmannelle kierrokselle

Mikko Korhonen pääsi viidennen kerran seitsemännellä osallistumiskerralla jatkoon Abu Dhabissa. (KUVA: GETTY IMAGES)

Ensimmäistä kertaa Yas Linksilla pelattavassa kisasta on tuulen ja perjantain ennusmerkkien johdosta muodostumassa tapahtumarikas thrilleri jossa tulostaulu elää ja pidemmänkin matkan takaa ehtii kärkitaistoon.


Sami Välimäki (69-75,par) ja Mikko Korhonen (69-77,+2) lähtivät lauantaina kolmannelle kierrokselle tavoittelemaan kärkeä.

Välimäki teki varhain aamulla kolmella viimeisellä toisen kierrroksen reiällään yhden birdien ja kaksi paria. Sijaluku oli tässä vaiheessa 31:s ja eroa Scott Jamiesoniin (-7) sekä James Morrisoniin (-7) seitsemän lyöntiä.

Kahdestaan Ryder Cup -kapteeni Padraig Harringtonin kanssa kiertävä pirkkalainen otti isosti lukua kierroksensa alussa. Ykkösen bogin jälkeen  hän teki toisella (par-5) kahdeksikon, triplan kahden ensimmäisen päivän birdien jatkeeksi.

Korhonen nukkui yön yli tilanteessa neljä yli jolla ei olisi päässyt jatkoon. Lauantaina hän teki viimeisillä reiíllään kaksi birdietä ja selvisi jatkoon, johon olisi riittänyt lyönnin heikompikin tulos.

Kalle Samooja (+4) sekä Tapio Pulkkanen (+7) karsiutuivat.

Tulospalvelu

Elisa Viihde Viaplay ja Viasat Golf näyttävät lauantaina suoraa kuvaa tapahtumasta 9–16.30.

Etsi luettavaa