Hyppää sisältöön

Mikko Korhonen lentää Saksassa

Mikko Korhonen sai hyvän lähdön Saksassa

Mikko Korhonen on saanut lentävän lähdön BMW International kilpailuun. Suomalainen on kilpailussa kakkosena kesken avauskierroksen.

Mikko Korhonen on jatkanut Saksassa siitä mihin Itävallassa jäi puolitoista viikkoa sitten. Suomalainen on tehnyt kilpailun avauskierroksen ensimmäiseen 12 reikään jo viisi birdietä. 

Korhonen ampaisi kilpailun kärkitaisteluun pelaamalla kisan ensimmäiset kuusi reikää neljä alle parin. Pieni synkkä hetki ilmestyi korttiin väylien 16-18 aikana kun Korhonen teki kaksi bogia. 

Hän palasi birdien makuun heti kentän kolmannella väylällä ja on kokonaistulosta -3 kun avauskierrosta on pelaamatta kolmannes. Edellä on ainoastaan ruotsalainen Henric Sturehed lyönnin edellä tuloksella -4. Kakkossijaa jakaa Korhosen kanssa Chilen Mark Tullo.

Kilpailussa on jaossa kaksi miljoonaa euroa. Korhosen pelejä voi seurata suorana lähetyksenä Viasat Golfin ja Viaplayn kanavilla. 

 

Etsi luettavaa