Hyppää sisältöön

Mikko Korhonen hurjasteli huipputuloksen Wentworthissa!

Mikko Korhonen tuikkii supertähtien keskellä

Mikko Korhonen aloitti kauden toistaiseksi suurimman kilpailunsa yhdellä vuoden parhaista kierroksista. Heikosti käynnistynyt kierros oli virheetön alun bogien jälkeen!

Mikko Korhonen pääsi kuviin Viasat Golfin lähetyksessä loppukierroksesta. Seitsemän miljoonan dollarin BMW PGA Championship käynnistyi helsinkiläisen osalta upealla kierrostuloksella 68 (-4) supervaikealla Wentworthin kentällä. 

Korhonen ei saanut unelmiensa alku kilpailuunsa, sillä hän oli jo kolmen pelatun väylän jälkeen kilpailua kaksi yli parin. Kiri alkoi kuudennelta väylältä, johon Korhonen teki päivän ensimmäisen birdien. Päivän teema Korhosella oli tehdä birdiet kahden putkissa. Kutosen ja seiskan putki palautti hänet par-tulokseen, joka oli myös etuysin tulos. 

”Oli hyvä kierros! Kenttä oli hieman pehmeämpi kuin harjoituskierroksella, kun yöllä oli satanut vettä, eli oli hieman helpompaa kuin odotin.”

”Draivasin koko päivän hyvin ja löin myös muutamia hyviä lähestymisiä. Alku oli hankala, tein siihen parit bogit heti alkuun, mutta kentän alku on todella paha”, hän kertoi.

Takaysi käynnistyi niin ikään täydellisestä. Korhonen teki birdiet väylillä 10 ja 11 siirtyen tuloslistalla kärkipäätä kohden. Korhonen jatkoi virheettömiä otteitaan tehden pareja aina väylälle 14 saakka. 

Vaikeiden väylien spesialisti Korhonen otti härkää sarvista taas väylällä 14 (447 metriä, par-4), jossa Korhonen teki päivän viidennen birdien. Tutun kaavan mukaan birdietä seurasi seuraava väylällä 16, joka on myös par-4. 

Huipputulos 68 (-4) syntyi ilman ainuttakaan onnistumista Wentworthin viidellä par-vitosella. Muut kärkipään pelaajat ovat tehneet par-vitosilla noin 2-4 lyöntiä parempaa jälkeä. Ilman par-vitosia Korhonen oli koko Wentworthin kuningas avauskierroksella tähän asti maaliin pelanneista! Tuloksella -4 heltiää avauskierroksen ollessa vielä kesken jaettuun kuudenteen sijaan. Seuraavaa kierrosta Korhonen saa odotella pitkään. 

”Huomenna on viimeinen lähtö (17.40 Suomen aikaa), joten pitää keksiä jotain tekemistä päiväksi.”

Tapio Pulkkanen oli kohtalaisissa asetelmissa ennen kahta viimeistä reikää. +1 ennen kahta viimeistä par-vitosta lupaili hyvää, mutta loppu oli karmea. Pulkkanen lopetti kierroksensa tehden kaksi peräkkäistä tuplabogia. 14 lyöntiä kahteen viimeiseen kierrokseen nosti tuloksen +5:een, jolla Pulkkanen on viisi lyöntiä cut-rajaa perässä. 

Mikko Ilonen on vastikään aloittanut avauskierroksensa. Lahtelainen on yksi yli parin viiden pelatun väylän jälkeen. Kisan kärjessä on eteläafrikkalaiskaksikko Dean Burmaister ja Darren Fichardt tuloksessa 66 (-6). Kisan supertähti Rory McIlroy on myös aloittanut laadukkaasti. Hän jakaa Korhosen kanssa kuudetta sijaa kolme reikää ennen avauskierroksensa loppua. 

Kilpailua voi seurata suorina lähetyksinä Viasat Golfin ja Viaplayn kanavilta!

Etsi luettavaa