Hyppää sisältöön

Mikko Ilosen elämästä löytyy nyt muutakin sisältöä kuin golf

Mikko Ilonen kohtaa Matthieu Pavonin reikäpelikisan avauskierroksella.

Mikko Ilonen, 37, on onnistunut pääsemään kärkikymmenikköön vain kerran viimeisen kahden ja puolen vuoden aikana. Harjoituksissa lyöminen sujuu, mutta kilpailuissa on vaikeaa.

Kesäkuun alussa Etelä-Ruotsissa, Pohjanmeren rannalla sijaitsevassa Barsebäckissä tuulee niin kovaa, että Nordea Masters -kisaa varten pystytetyt valkoiset teltat eivät meinaa pysyä liitoksissaan.

Suoraan mereltä puhaltava tuuli häiritsee myös rangella palloa lyövää Mikko Ilosta. Hän joutuu hakemaan alkuasentoa huolellisesti, sillä puhuri vaikuttaa tasapainoon. Kun pallo irtoaa lavasta, ilmavirtaukset yrittävät riepotella palloa, mutta lyönti vaikuttaa olevan hyvässä iskussa.

Tänään on keskiviikko, ja kilpailu käynnistyy onneksi vasta huomenna, jolloin luvassa on tyynempi keli.

Ilosen lämmittelyä seuraa normaalia suurempi joukko ihmisiä, sillä Ilonen on pian lähdössä pelaamaan pro am -kisaa kolmen suomalaisen erityisgolfarin kanssa. Ilonen aloitti jokin aika sitten yhteistyön hyväntekeväisyysjärjestö Brother Christmasin kanssa. Yhtenä hyvänä tekona hän kutsui Special Olympics -joukkueen pelaajat mukaan Barsebäckin pro am -tapahtumaan.

Erityisgolfarien, valmentajan, managerin, kuvausryhmän ja hyväntekeväisyysjärjestön edustajien lisäksi rangella on myös caddie Jason Hempleman.

Myös Ilosen nelihenkinen perhe on tullut mukaan kisamatkalle. Pariskunnan lapsia, Einoa ja Elmaa, ei näy lähistöllä. Tänään he ovat eteläamerikkalaisen au pairin hoidossa, mutta eilen Mikko vietti aikaa lastensa kanssa Malmössä sijaitsevassa sisäleikkipuistossa.

Mikko Ilosen peli ei ole lähtenyt lentoon Barsebäckissä tänä vuonna.

Mikko Ilosen peli ei ole lähtenyt lentoon Barsebäckissä tänä vuonna.

Getty Images

Perhe on Iloselle tärkeä. Se näkyy esimerkiksi hänen sosiaalisen median päivityksissään, joissa hän useasti puuhastelee lastensa kanssa. Eilinen vapaapäivä golfista tuli Iloselle tarpeeseen, sillä hänellä oli ennen sitä takanaan kuusi kisakierrosta viiden päivän aikana.

Edellisellä viikolla hän oli pelannut Wentworthissä BMW PGA Championship -kilpailun, jota seurasi US Openin karsintakilpailu. Ilosella oli 36 reiän karsinnassa harmittavasti yksi lyönti liikaa, jotta hän olisi päässyt uusimaan paikasta kauden toisessa major-kilpailussa. Jälkimmäinen kierros sujui upeasti 65 lyönnillä, mikä kasvatti odotuksia Ruotsin-kisaa ajatellen.

Ruotsista Ilosella on paljon hyviä muistoja aiemmilta vuosilta, sillä hän on voittanut siellä pelatun Euroopan Tourin kilpailun peräti kaksi kertaa. Tänä vuonna hän ei kuitenkaan lähde kilpailuun suosikkina, sillä lahtelainen on aloittanut kautensa huonosti.

Kauden puolivälissä Ilonen on Euroopan Tourin rahalistalla vasta sijalla 130, kun 110 parasta pelaajaa saavat pitää pelioikeutensa maanosan ykköskiertueella. Ilonen ei kuitenkaan ota paineita asiasta.

“En mieti kortin säilyttämistä. Ammattilaisurani alkupuolella se oli  jonkin verran mielessä, mutta ei enää tänä päivänä”, Ilonen kertoo.


Mikko Ilonen…

…asuu perheensä kanssa Lahdessa rivitalossa. Perheeseen kuuluvat vaimo Kati sekä lapset Eino (5 v) ja Elma (3 v).

…unelmoi olympiakullasta. Asettanut tavoitteekseen olla mukana Tokion olympialaisissa vuonna 2020.

…harrastaa vapaa-aikanaan muun muassa biljardia. Pidetään tässäkin lajissa erittäin lahjakkaana.


Mikko Ilonen on elänyt ammattilaisurallaan monta erilaista vaihetta. Kuusi ensimmäistä vuotta hän joutui taistelemaan tosissaan työpaikkansa säilyttämisen puolesta, mutta kausi 2007 oli käänteentekevä. Silloin hän nousi uudelle tasolle Euroopan Tourilla voittamalla kaksi kilpailua.

Aiemmin Ilonen ei ollut yltänyt rahalistalla kertaakaan sadan parhaan joukkoon, joten nousu 34:nneksi oli valtava harppaus. Se on edelleen Ilosen 17 vuotta kestäneen ammattilaisuran kolmanneksi paras sijoitus kiertueen rahalistalla.

Myös seuraavina vuosina hän pelasi vahvasti, vaikkei voittoja tullutkaan. Työpaikan puolesta hänen ei kuitenkaan ole enää sen koommin juuri tarvinnut taistella.

Keväällä 2013 Ilonen nosti jälleen tasoaan. Hän sijoittui kaksi kertaa toiseksi, ja kesäkuun alussa Nordea Mastersissa Ilonen onnistui ottamaan uransa kolmannen voiton. Hän tienasi ensimmäistä kertaa yhdessä kaudessa yli miljoona euroa palkintorahoina. Se oli kuitenkin vasta alkusoittoa sille, mitä oli luvassa seuraavalla kaudella.

Kausi alkoi hyvin, sillä jo kolmannessa kisassa, Qatar Mastersissa, Ilonen sijoittui toiseksi hävittyään uusinnan Sergio Garcialle. Seuraavalla viikolla Dubaissa Ilonen iski viimeisellä kierroksella tauluun tuloksen 64 (-7) ja nousi jaetulle viidennelle sijalle.

Volvo China Openista tuli pari kuukautta myöhemmin kahdeksas sija, kunnes kesäkuussa Ilonen päihitti monta nimekästä pelimiestä ja valloitti Irish Openin. Kausi jatkui vahvasti, sillä elokuussa Ilonen taisteli jopa voitosta PGA Championshipissa, mutta sijoittui lopulta seitsemänneksi. Se on hänen kaikkien aikojen paras sijoituksensa major-kilpailussa.

Upean vuoden kruunasi kauden toinen voitto. Ilonen palautti lokakuussa mieleen British Amateurin reikäpelimuistot päihittämällä Volvo World Match Play Championshipin finaalissa Henrik Stensonin. Sen jälkeen Ilosen nimi löytyi maailmanlistalla sijalta 37.

Huikean kauden jälkeen Ilosen peli alkoi kuitenkin yskähdellä, eikä hän seuraavana kautena enää onnistunut nousemaan kärkisijoille. Viimeisen kahden ja puolen vuoden aikana hän on pelannut vain kerran kärkikymmenikköön, ja maailmanlistalla sijoitus on jo lähellä 300:aa.

Vaikka rahassa mitattuna Ilosen viime kausi oli uran viidenneksi paras, hänen paras sijoituksensa oli jaettu kymmenes sija. Se ei kuitenkaan riitä mestarille, joka haluaa aina kisaan lähtiessään olla mukana taistelemassa voitosta.

Kun Mikko Ilonen voitti neljä vuotta sitten Nordea Mastersin Kati-vaimo ja Eino-poika riensivät onnittelemaan häntä viimeiselle viheriölle.

Kun Mikko Ilonen voitti neljä vuotta sitten Nordea Mastersin Kati-vaimo ja Eino-poika riensivät onnittelemaan häntä viimeiselle viheriölle.

Getty Images

Kolme vuotta sitten seurasin paikan päällä Ilosen peliä useassa kilpailussa, ja se oli upeaa katsottavaa. Kun Ilonen tiiasi pallon todella korkealle, näki heti, että hän on lähdössä lyömään isoa draivia kulman, vesiesteen tai bunkkerin yli – tuolloin vielä usein draw-kierteellä.

Tällä kaudella rohkeaa Ilosta on tullut ikävä. Nordea Mastersissa Ilonen pelasi varovaisesti ja varmistellen, eikä lyönneissä ollut yhtä paljon tehoa kuin vielä muutama vuosi sitten.

Avauspäivänä hän kiersi Bradley Dredgen ja George Coetzeen kanssa ja jäi välillä molemmille selvästi avauslyöntien pituudessa. Lisäksi näytti siltä kuin Iloselta puuttuisi vasemmalle kaartuva draw-kierre kokonaan repertoaaristaan.

Ilosen puolustukseksi on sanottava, ettei Barsebäckin kenttä välttämättä antanut mahdollisuuksia ampua jatkuvasti täysillä, mutta Euroopan Tourin tilastot kuitenkin tukevat havaintoja: Ilosen draivien keskimitta on ollut tällä kaudella vain hieman yli 250 metriä, mikä riittää vasta 243. sijaan. Se on Ilosen ET-uran heikoin noteeraus kyseisessä tilastossa.

“Kyllä pelistä näkee, että ihan täydessä vireessä ei olla tällä hetkellä”, valmentaja Timo Rauhala myöntää.


”Mikko iskee kyllä, ei olla kaukana huippukunnosta. Fokus on väkisinkin kesän suurkisoissa, Ranskassa ja Skotlannissa, joista on tarjolla paikkoja Openiin.”

– Timo Rauhala


On muutamia asioita, jotka erottavat rutinoituneet ammattilaiset vahvoista amatööripelaajista. Yksi tärkeimmistä on se, millaisia ovat pelaajan epäonnistuneet lyönnit.

Ammattilaisille yleisin huono lyönti on työntö oikealle. Sitä on helpompi hallita kuin vasemmalla suuntautuvia epäonnistumisia.

Fadea kutsutaan rahakierteeksi, koska se on tarkempi kuin draw-kierre. Ruotsissa ja erityisesti kentällä Ilosen fade-kierre ei ollut tehokas, vaan pikemminkin turvallinen vaihtoehto. Lisäksi näytti siltä, että kentällä Ilonen ei pääse pallosta kunnolla läpi, vaan lyö usein turvalyöntejä.

Ilosen pelaama kierre on vuosien varrella vaihdellut draw’n ja faden välillä. Parin viime vuoden aikana Ilonen on siirtynyt fadeen. Draw’lla pallo lentäisi pidemmälle, mutta tarvittaessa palloon voi saada mittaa myös oikealle kääntyvälle kierteellä.

”Mikon pitäisi saada lyötyä piilotettua draw’ta. Se tarkoittaa, että lyödään fade draw-tunteella, jolloin kaari on myös terävämpi”, Rauhala sanoo.

Rauhalan mukaan Ilosen lyönti toimii harjoituksissa erittäin hyvin. Ongelmana on ollut se, että hyvät lyönnit eivät seuraa mukana golfkentälle. Näin kävi myös Ruotsissa.

Barsebäckin harjoittelualueella Ilosen tekemisestä näki, että pelillisesti hän voisi olla edelleen yksi kiertueen parhaista, mutta kentällä häneltä näytti puuttuvan paitsi peli-ilo myös pelirohkeus. Rohkeus puolestaan vaatii itseluottamusta, joka Ilosella vaikuttaa hieman kärsineen, kun suuria onnistumisia ei ole tullut vähään aikaan.

“Tavallaan sitä toivoisi jopa vähän heikompia treeni- ja lämmittelysessioita, jotka laittaisivat hänet vähän varpailleen ennen kisakierroksia”, Rauhala näkee.

“Mikko iskee kyllä, ei olla kaukana huippukunnosta. Fokus on väkisinkin kesän suurkisoissa, Ranskassa ja Skotlannissa, joista on tarjolla paikkoja Openiin.”

Mikko ei ole itsekään huolestunut siitä, että hän on vajonnut rahalistalla 110 pelaajan huonommalle puolelle. Hän kuitenkin myöntää, että välillä on ollut vaikea pysyä viilipyttynä, kun peli ei ole sujunut odotusten mukaan.

“Kentällä olen rauhallisempi kuin ehkä ikinä. Peli-ilme on hyvä, mutta tulokset ovat sitten mitä ovat. Viimeiset pari vuotta on ollut kentällä aika tasapaksua ja kärsivällinen luonteeni on joskus ollut koetuksella, kun asiat eivät tapahdu yhtä helposti kuin muutama vuosi sitten”, Ilonen sanoo ja jatkaa luottavaisena: “Hyviä aaltoja on vielä edessä.”

Keski-ikää lähestyvällä Ilosella on halutessaan vielä monta pelivuotta jäljellä. Rion olympialaisista Ilonen innostui niin paljon, että kertoi myöhemmin jatkavansa uraansa vielä yhden olympiadin verran eli vuoteen 2020 saakka. Ilonen täyttää tuolloin 41 vuotta.

Kun peliura alkaa olla loppusuoralla, herää kysymys, mitä Ilonen aikoo tehdä sen jälkeen, kun hän ripustaa golfkengät naulaan. Selvästikään hän ei näe itseään kiertämässä Senior Tourin kilpailuja täytettyään 50 vuotta.

”Uran jälkeen on paljon asioita, joita haluan kokea ja saavuttaa, mutta ne varmasti liittyvät muihin lajeihin kuin golfiin. Uskon hurahtavani oman peliuran jälkeen johonkin toiseen lajiin. Tästä minulla on vahva tunne. En tosin osaa vielä sanoa, mikä laji se on. Viime vuoden lopussa sanoin tavoitteeksi Tokion olympialaiset, vielä kuitenkin golfissa”, Ilonen pohdiskelee.


“Lapset alkavat hiipiä kouluun, ja sen jälkeen mahdollisesti pelaan hiukan vähemmän, aika näyttää”


Joka tapauksessa Ilonen harkitsee sitä, että karsisi kilpailujen määrää kalenteristaan. Syy tähän löytyy hänen kovaa vauhtia kasvavista lapsistaan. Esikoinen Eino aloittaa syksyllä esikoulun, eikä perhe aio enää matkustaa Ilosen mukana kilpailumatkoilla.

“Lapset alkavat hiipiä kouluun, ja sen jälkeen mahdollisesti pelaan hiukan vähemmän, aika näyttää”, Ilonen sanoo.

Ilonen on aina pitänyt hyvää huolta kehostaan. Hänen fyysinen valmentajansa Pierre Johansson matkustaa usein kisoihin Ilosen mukana, eikä Ilonen ole kärsinyt pitkällä urallaan pahoista loukkaantumisista.

”Fysiikkaan pitää kiinnittää huomiota koko ajan enemmän, jos mielii pelata vielä vuosia”, Ilonen sanoo.

Vuonna 2011 hän joutui pitämään pitkän tauon, kun häneltä leikattiin oikea nilkka. Sen vuoksi hän pelasi vain kymmenen kilpailua ja sai jatkettua pelioikeuttaan loukkaantumisen vuoksi vuodella.

Välillä niskavaivat ovat äityneet niin pahoiksi, että se on vaikuttanut jonkin verran pelaamiseen. ”Pieniä ongelmia on ollut silloin tällöin, mutta ei mitään peliä estäviä juttuja. Minulla ei ole tapana valitella turhista, joten saattaahan sitä joskus jäädä pikkujuttuja kertomatta. Usein ne solmut ovat kuitenkin korvien välissä.”

Mikko Ilonen otti uransa ensimmäisen Euroopan Tour -voiton kymmenen vuotta sitten Indonesiassa.

Mikko Ilonen otti uransa ensimmäisen Euroopan Tour -voiton kymmenen vuotta sitten Indonesiassa.

Getty Images

Mikko Ilosen ura on nyt vedenjakajalla. Riski siitä, että Ilonen putoaa kiertueelta, on todellinen, mikäli hän ei onnistu saamaan henkisiä solmujaan auki tai löytämään uutta vaihdetta peliinsä kesän suurissa kisoissa.

Ruotsin-kisassa hän ei saanut apua tukalaan tilanteeseensa. Hän taisteli avauspäivänä tuulessa par-tulokseen, mutta epäonnistui perjantaina pelaten kierroksen neljä yli parin. Ilonen jäi cutista kahden lyönnin päähän ja suuntasi etuajassa kotiinsa Lahden Jalkarantaan.

Kausi on kuitenkin vasta puolivälissä. Mikäli harjoituskentän onnistuneet suoritukset siirtyvät kisakentille, Ilonen voi hyvinkin varmistaa pelipaikan ensi kaudelle. Tästä Ilosella on aiempaa kokemusta, ja hän jos kuka tietää, että golfissa onnistuminen on usein pienestä kiinni.


”Tällä hetkellä elämä on melko hyvin balanssissa. Siinä on muutakin sisältöä kuin golf.”


Kiertueelta putoaminen tuskin hetkauttaisi Ilosta taloudellisesti. ET-uraa hän voisi todennäköisesti jatkaa jonkin aikaa pitkän uran ja menestyksen tuomien kilpailukutsujen ansiosta. Ilonen ei ole koskaan suostunut puhumaan raha-asioistaan julkisesti, mutta  taloudellisesti perheen tulevaisuus lienee turvattu. Pelkästään palkintorahaa hän on tienannut vuosien mittaan yli kahdeksan miljoonaa euroa.

Lisäksi hän tuntuu olevan henkisesti sinut itsensä ja golfuransa kanssa. Ilonen sanoi GoGolfille, ettei muuttaisi mitään vuonna 2001 alkaneen ammattilaisuransa aikana.

“Tällä hetkellä elämä on melko hyvin balanssissa. Siinä on muutakin sisältöä kuin golf. Perheen tulon myötä arvot ovat tietenkin muuttuneet, se on selvää”, Ilonen sanoo.

Golfin ja perheen lisäksi Ilosella on tänä vuonna riittänyt aikaa myös hyväntekeväisyyteen. Keski-ikää lähestyvä ihminen alkaa usein miettiä, mitä hän on saavuttanut urallaan. Ilonen on saavuttanut paljon, ja ehkä hän nyt kokee sen vuoksi, että on aika antaa jotakin myös takaisin. Keskittyminen golfiin ei Ilosella ole enää välttämättä ollut yhtä tiukkaa ja kokonaisvaltaista kuin vielä muutama vuosi sitten.

Jotenkin vaikuttaa siltä, että Ilonen on jo ottanut askeleen kohti peliuransa jälkeistä aikaa. Kun kysyimme häneltä, mitä hän aikoo tehdä kymmenen vuoden päästä, mestarin vastaus oli ytimekäs: “Toivottavasti olen silloin jo täyspäiväisenä perheen isänä.”

Artikkeli on julkaistu alunperin GoGolf-lehdessä, joka ilmestyi perjantaina 7. heinäkuuta. Lehti on GoGolfin jäsenetu. Liity GoGolfin jäseneksi.

Etsi luettavaa