Hyppää sisältöön

Mikko Ilosella hankala kolmas päivä Wentworthissa

Mikko Ilosen kolmas päivä ei sujunut odotusten mukaisesti.

Kaksi yli parin tuloksella perjantaina jatkoon selviytynyt Mikko Ilonen kohtasi hankaluuksia kolmantena päivänä Wentworthissa.

Mikko Ilosen odotettu nousu kolmantena päivänä jäi harmittavasti toteutumatta. Kierroksellaan vain kaksi birdietä tehnyt Ilonen pelasi kolmannen kierroksen tulokseen 75 lyöntiä. 

”Päivä oli hieman mollivoittoinen. Tein tiiauspaikoilla pari isompaa hassia, lisäksi puttasin varsin huonosti. Tarmokkaasti mentiin kuitenkin eteenpäin ja caddien kanssa uskottiin birkkuihin, mutta ne jäivät tulematta”, Ilonen kertasi päiväänsä.

Ilonen on tuloksessa viisi yli parin ja valitettavan kaukana kärjestä. Piikkipaikalla keikkuu Jamie Donaldson, joka on yhteistuloksella seitsemän alle parin. Skotlantilaista ajavat takaa tiukasti yhden lyönnin perässä tulevat Francesco Molinari sekä Thomas Pieters. Kisan kolmas kierros on kärjen osalta kuitenkin vielä kesken.

Wentworthista päästyään aikaa palautumiseen ei hirveästi ehdi jäädä, sillä Ilonen pelaa jo ensi maanantaina pääsystä kesäkuun US Openiin.

”Karsintaa en vielä ole ehtinyt miettiä. Kentät ovat tuttuja ja kaksi kertaa sieltä olen paikan finaaliin saanutkin. Sääennuste maanantaille on varsin huono”, Ilonen kertoi.

Tulospalvelu

Euroopan Tourin ja majorit näyttää Suomessa Viaplay ja Viasat

Etsi luettavaa