Hyppää sisältöön

Mikko Ilonen: Näissä olosuhteissa kenttä pelataan 25 alle parin

Mikko Ilonen pelasi pro am -kisan junioriryhmän kanssa.

Mikko Ilonen veikkaa, että Finnish Challenge kisassa nähdään tällä viikolla ennätyksellistä tulosta.

Mikko Ilonen povaa Vierumäellä pelattavasta Finnish Challegesta todellista birdie-juhlaa. Ilonen osallistui keskiviikkona kisan pro am -tapahtumaan juniorijoukkueen kanssa, ja hän teki kierroksen aikana kuusi birdieä.

Hän uskoo, että kisassa jotkut pelaavat yltävät jopa kymmeneen birdieen, vaikka lipunpaikat tulevat olemaan vaikeammat kuin kisan aattona.

Pelaamista helpottaa se, että Vierumäen raffit eivät ole kuivuuden vuoksi päässeet kunnolla kasvamaan. ”Ei siellä kukaan jaksa olla letkun kanssa kastelemassa karheikkoja”, hän sanoi kisajärjestäjien julkaisemassa videossa.

Vierumäellä pelataan nyt kolmatta kertaa Challenge Tourin kisaa, ja promoottori Jan Ruoho on puhunut, että Vierumäkeä kiinnostaisi myös European Tour -kilpailun järjestäminen. Mikko Ilosen mukaan kenttä ei asettaisi esteitä kisan järjestämiselle, kunhan karheikot saataisiin kasvatettua vaikeammiksi.

”Keltaiset heinät pitäisi saada esiin ja niiden alle vielä vähän tavaraa. Jos pallon lyö sivuun, pallo rullii pitkälle”, Ilonen sanoi.

Muuten hän ei näe estettä sillä, etteikö Vierumäellä voitaisi pelata myös maanosan pääkiertueen kisaa.

”En näe siinä mitään esteitä. Me kaikki tiedetään, että kentällä on ollut vaikeuksia viime vuonna, mutta tämä vuosi on osoittanut, että vaikeudet ovat voitettavissa”, Ilonen sanoo.

Kuivuuden takia pallo rullii myös väylillä pitkälle, joten pelaajat saavat kiertää todellista mittaansa lyhyempää kenttää. Kun viheriöt ovat hyvässä kunnossa, hyvän puttipäivän tullen tulos saattaa painua todella matalaksi.

”Näissä olosuhteissa voittotulos voi olla 25 alle parin”, Ilonen arvioi.

Ilonen itse viettää tällä haavaa pientä kilpailutaukoa. Hän pelaa seuraavan kerran syyskuussa Sveitsissä. Hän jättää väliin myös Ruotsissa ensi viikolla pelattavan Nordea Mastersin, johon Finnish Challengen paras suomalaisammattilainen saa villin kortin. 

”On monta asiaa, jotka eivät puhuneet sen puolesta. En ollut älyttömän innoissani Hillsistä (kisakenttä) ja isommalla muksulla alkaa koulu ensi viikolla. En viitsinyt alkaa Facetimessä sieltä käsin kyselemään, miten ensimmäinen koulupäivä meni. Voin mennä sinne taas ensi vuonna.”, Ilonen sanoi.

Miten Ilosen ja juniorien oikein kävi pro am -kisassa? Se otti kisassa voiton, mutta Ilonen vitsaili voittopuheessaan olleensa hieman tyytymätön heidän päivän esitykseensä.

”Tavoitteenamme oli murskavoitto, mutta nyt se tuli vain yhdellä lyönnillä”, hän sanoi ja lupasi saman joukkueen jatkavan kisassa myös ensi vuonna.

Etsi luettavaa