Hyppää sisältöön

Mikä on varhaisin golfiin liittyvä muistikuvasi? – 10 kysymystä Matilda Castrenille

Matilda Castren ja valmentaja Petteri Nykyn koira Tahvo ovat hyviä kavereita

LPGA Tourilla uransa alkuvuodesta käynnistävä Castren kertoo muun muassa, ketä suomalaista urheilijaa hän fanittaa , ja mikä sadoistatuhansista lyönneistään on jäänyt parhaiten mieleen.

Matilda Castren muutti marraskuussa Kaliforniaan, San Diegoon. Joulun hän viettää poikaystävänsä kanssa uudessa kotikaupungissaan. Valmistautuminen tulevaan kauteen on jo hyvässä vauhdissa, keskiviikkona Castren treenasi Malmin Green Golfissa yhdessä valmentajansa Petteri Nykyn kanssa.

GoGolf esitti Matildalle harjoituksen päätyttyä 10 kysymystä.

Mikä on varhaisin golfiin liittyvä  sinulle tärkeä muistikuvasi?

”Se on Sarfvikin junnuvuosiltani. Olin koulussa jo, mutta alle kymmenvuotias. Pelasin isäni kanssa New Coursea. Toisella väylällä olin viheriöbunkkerissa, josta löin suoraan reikään. Tunne on jäänyt mieleen ja yhteinen ilo.”

Elämäsi paras lyönti tai kierros?

”Tämä on tuoreena mielessä. Pinehurstissa karsintafinaalin kahdeksas kierros, koko taiston viimeinen väylä. Olin taistellut itseni turvallisen tuntuisesti rajan oikealle puolelle. Varmuutta paikasta ei ennen tätä 155 metristä lähestymistä kuitenkaan ollut. Löin rautaviitosella aivan huippulyönnin, joka tuntui heti virheettömältä. Toimitsija väylän varrella nousi seisomaan, taputti ja nosti peukkua pystyyn. Pallo päätyi muutaman sentin päähän reiästä. Karsintafinaali päättyi elämäni parhaaseen lyöntiin.”

Säästätkö vanhoja mailojasi myöhempää käyttöä tai museointia varten?

”Heh, heh. En ole keräilijätyyppiä, joitain vanhoja mailoja, puttereita lähinnä on tallessa. Paria niistä käytänkin silloin tällöin.

Onko joku käyttämäsi maila jäänyt kaikkein rakkaimpana mieleen?

”Rautaysi on suosikkimailani. Mutta minkään setin yksittäinen ysi ei ole jäänyt muita parempana mieleen. Bob Vokeyn (Titleist) wedget ovat kaikki rakkaita, nostaisin ne tähän kysymykseen rautaysin rinnalle.”

Jollet olisi golfari, onko joku toinen laji, joka sinua kiinnostaisi kilpaurheiluna?

”Suoraan sanottuna en ole tuollaista kauheasti miettinyt. Tennistä pelasin pienenä, ehkä se olisi  ollut kakkosvalintani. Mutta golfia ei ole mikään monsta kokeilemistani harrasteista pystynyt kyseenalaistamaan.” 

Kilpailussa oli mukana pelaajia peräti 25:sta eri maasta. Matilda Castren nostatti Suomen lipun korkeimmalle

Kilpailussa oli mukana pelaajia peräti 25:sta eri maasta. Matilda Castren nostatti Suomen lipun korkeimmalle

Petri Castrén

Mikä USA:ssa on mielestäsi parasta  nuorelle henkilölle?

”Nostaisin esiin usein käytetyn kliseen, mahdollisuuksien maailma. USA:ssa asenneilmapiiri on positiivinen.Yrittäjyys ja oman polun rakentaminen ovat arvossaan.”

Miten paljon kuuntelet musiikkia ja millaisista soundeista pidät?

”Kuuntelen musiikkia joskus harjoitellessanikin, mutta en ole suurkuluttaja. Kaikkiruokainen sopii luonnehdintana musiikin osalta minuun täydellisesti. USA:ssa ollessani suomalaisen musiikin kuuntelu jää vähille.”

Minkä kirjan olet viimeksi lukenut?

”Olen huono lukemaan kirjoja. Liian monta kertaa on käynyt niin, että aloitan lukemisen, mutta sen lukeminen venyy ja venyy. Yöpöydällä on päällimmäisenä Michelle Obaman teos. 

Mikä on viestisi vanhemmmille, jotka pyytävät perustelua sille, miksi lapsi kannattaisi tuoda golfkentälle kokeilemaan tai kurssille?

”Golf on  sosiaalinen yksilölaji, jossa juniori saa helposit kavereita, oppii etiketin kautta hyviä tapoja, on luonnossa ja saa harrastuksen, joka on usein lähes loppuelämän mittainen.”

Nostatko esiin jonkun urheilijan golfin ulkopuolelta, jota arvostat seuraat tai fanitat?

”Nyrkkeilijä Eva Wahlström on tehnyt minuun vahvan vaikutuksen. Hänen taustansa, elämäntarinansa sekä sitoutuminen tavoitteisiin yhdessä valloittavan persoonan kanssa saa minulta aina ison peukutuksen.”

Etsi luettavaa