Hyppää sisältöön

Max Homa juotti Danny Willettille karvaan kalkin Kaliforniassa – Cameron Smith piti Dustin Johnsonin takanaan Chicagossa

Max Homalle ykköstila PGA Touriilla oli jo neljäs viimeisen 1,5 vuoden aikana. KUVA: GETTY IMAGES

Fortinet Championship päättyi todelliseen trilleriin, jossa PGA Tourilla tähteyttä kohti kulkeva Max Homa vei voiton Danny Willettin nenän edestä. LIV Golfin kisassa Cameron Smith osoitti kovuutta jättäen kiertueen ykköspelaajaksi profiloituneen Dustin Johnsonin kakkoseksi.

Max Homa sai PGA Tour -uransa toisen voittopokaalin Los Angelesissa pidetyssä Genesis Invitationalissa helmikuussa 2021 idoliltaan Tiger Woodsilta.

Harva olisi voinut uskoa, että noin puolitoista vuotta myöhemmin hän juhlistaisi jo viidettä ykköstilaansa ja olisi maailmanlistalla tukevasti 20:n joukossa.

Presidents Cupissa alkavalla viikolla USA:n värejä puolustava Homa kävi Fortinet Championshipin viimeisellä kierroksella tiukan väännön voitosta Mastersin 2016 voittaneen Englannin Danny Willettin kanssa.

DP World Tourilla Willett on voittanut Masters mukaan laskien kahdeksan kertaa. PGA Tourilla ei Augustan yllätysvoiton lisäksi ole ykköstilaa tullut.

Willett oli vankasti niskan päällä vielä viimeiselle viheriölle tullessaan. Lyönnin johto hallussa, Homa kolmen lyönnin jälkeen viheriön alapuolella noin 15 metrin päässä, Willettila samalla lyöntimäärällä edessään metrin mittainen putti.

Sitten alkoi tapahtua…

Tilanne kääntyi nopeasti ja Homa pääsi juhlimaan ykköstilaa kisassa, jonka hän voitti myös edelliskaudella.

Cameron Smithille vakuuttava voitto LIV Golfin Chicagon kisassa

LIV Golfin viidennen osakilpailun voittajaksi pelasi tasaisesti kaikki kolme kierrosta pelannut Cameron Smith (66-68-69,-13).

Pelikaverit Dustin Johnson ja Peter Uihlein eivät päätöskierroksella päässeet missään vaiheessa lyöntiä lähemmäksi aussia, joka jätti parivaljakon lopulta kolmen lyönnin päähän kuitaten voitostaan neljä miljoonaa taalaa.

Johnson kipparoi oman joukkueensa ( 4 Aces GC) neljänteen perättäiseen voittoon viidessä pelatussa kilpailussa. Kvartetin muut jäsenet olivat kuten aiemmissakin kisoissa, Patrick Reed, Talor Gooch sekä Pat Perez.

Tulospalvelu, PGA TourTulospalvelu, LIV Golf

Etsi luettavaa