Hyppää sisältöön

Matthias Schwabilla kolmen lyönnin johto Turkissa: ”Jalka on pidettävä kaasulla”

Matthias Schwab voi arviomme mukaan taistella paikasta Ryder Cupiin

Itävaltalaisnuorukainen on pelannut 15 par-viitosta ennätyksellisesti 17 alle ja lähtee tavoittelemaan kahden miljoonan dollarin ykköspalkintoa tilanteesta, jossa vielä tarvitaan hyvä kierros uran ensimmäisen voiton saavuttamiseksi.

Matthias Schwab on käytännössä ”murhannut” Belekisssä pidettävässä Race to Dubain ensimmäisessä finaalikisassa kentän par-viitoset. Hän on tehnyt niillä kolme eaglea, 11 birkkua ja vain yhden parin. Näiden avulla 24-vuotias toisen kauden ET-pelaaja johtaa kolmella lyönnillä kakkostilaa jakavia viittä pelaajaa.

”Sain taas hyvän alun kierrokselleni (eagle ykkösellä), ja löin paremmin kuin eilen. Yksi heikko avaus tuotti tuplabogeyn, mutta pääsen sunnuntaihin mukavasta tilanteesta. Parissa pelaaminen ei varmasti riitä, joten minun täytyy olla myös sunnuntaina aggressiivinen”, Schwab kuvaili asetelmaa.

Viasat ja Viaplay näyttävät kisan suorana lähetyksenä sunnuntaina kello 10.30-16.00. Selostuksesta vastaa Teemu Tyry.

Tulosseuranta

Etsi luettavaa