Hyppää sisältöön

Matthew Wolff hakee paikkaa The Openiin: ”Pelini osaset ovat kohdillaan”

Yöunet ovat jääneet sunnuntaisen voiton jälkeen vähille

Sunnuntaina historiaa voitollaan 3M Openissa tehnyt Matthew Wolff on suuri yleisön ja median suosikki Illinoisissa pelattavassa John Deere Classcissa, jossa jaetaan kolme kutsua The Openiin.

PGA Tourin nuoret tulokkaat Matthew Wolff, Viktor Hovland sekä Collin Morikawa ovat suurennuslasin alla torstaina käynnistyneessä PGA Tourin kisassa. Kolmikko on osoittanut pystyvänsä haastamaan kokeneemmat kiertueen pelaajat heti paidan riisumisen jälkeen. 

Tuskin koskaan aiemmin on vain muutamia viikkoja ammattilaisena pelannut kolmikko lukeutunut PGA Tourin kisassa ennakkoon viiden suurimman suosikin joukkoon, kuten John Deere Classicissa tapahtui.

Paikka kolmen ensimmäisen joukkkoon kärkikymmenikössä niistä pelaajista, joilla ei paikkaa Royal Portrushin kisaan ole, on avauspäivän jälkeen kolmikon ulottuvilla.

Wolff (67,-4)  jakaa sijalukua 20:s , Norjan Hovlandin (69,-2) edellä on 55 pelaajaa, Morikawan (70,-1)  sijoitus tasaisessa kisassa on ensimmäisen neljänneksi jälkeen 78:s. 
Kisan kärjessä on tuloksella 62 Meksikon 32-vuotias Roberto Diaz, joka ei ole koskaan PGA Tourilla voittanut.

Etenkin täysin omaperäisellä svingillään palloa lyövä Wolff ja US Openissa 12:ksi sijoittunut Hovland toisivat The Openiin pikanttia lisämaustetta ja kaksi jokerikorttia, joilla voisi olla mahdollisuuksia hätyytellä kärkeä.

Viktor Hovland on sijoittunut jo neljä kertaa PGA Tourilla sijoille 12-13. Napsu paremmin viikonloppuna ja tie veisi The Openiin

Viktor Hovland on sijoittunut jo neljä kertaa PGA Tourilla sijoille 12-13. Napsu paremmin viikonloppuna ja tie veisi The Openiin

GETTY IMAGES

“Voitto sunnuntaina vei harteiltani paljon paineita. Minulla on pelioikeus kiertueelle, voin keskittyä kilpailemiseen. Olen todella iloinen ja onnellinen, vaikka unet viikolla voiton aiheuttamien kiireiden johdosta ovat jääneet hyvin vähiin”, Wolff kertoi avauspäivänsä jälkeen. Hän osui 15 kertaa viheriöihin ja selvisi kierroksestaan ilman bogeja.

TPC Deere Run-kenttä sopii minulle erinomaisesti. Tämä on hyvin samankaltainen kuin edellisviikon areena. Tilaa on paljon, voin käyttää draiveriani ja hyödyntää pituuttani”, Wolff iloitsi.

Kisaa on jäljellä vielä kolme kierrosta ja suurella osalla kärkipään miehistä on sama toive kuin Wolffilla ja Hovlandilla, päästä mukaan The Openiin.

Openin voittajien listalla on 2000-luvulla pari superyllättäjää USA:sta. 2002  Japanissa ja Aasiassa uraa rakentanut Todd Hamilton kukisti Ernie Elsin uusinnassa. Vuotta myöhemmin viimeisestä PGA Tourin kisasta paikan saanut Ben Curtis hämmästytti jyräämällä voittoon ohi bunkkerissa mahdollisuutensa menettäneen Thomas Björnin. 

Ben Curtisin sijoitus maailmanlistalla oli ennen Openia 396. Matthew Wolff ja Viktor Hovland ovat tällä mittarilla ja jo antamiensa näyttöjen perusteella  Curtisia paljon potentiaalisempia pelaajia menestymään maailmantähtien joukossa.

John Deere Classic, tulosseuranta

Etsi luettavaa