Hyppää sisältöön

Matthew Fitzpatrickin vuoro keulia Memphisissa: ”Tämä kenttä sopi silmääni”

Matthew Fitzpatrick hakee läpimurtoa USA:ssa. Euroopasta hänelllä on jo viisi ykköstilaa

Avauspäivän jälkeen johtanut Jon Rahm (62-71, -7) suli johtoasemastaan, Englannin Matthew Fitzpatrick (67-64,-9) nousi ennen viikonloppua tuulenhalkojaksi WGC:n kilpailussa.

TPC Southwind on kenttä, jossa ennakoitiin pelattavan varsin tiukkaa ja kovatasoista kilpailua. 16 pelaajaa on ennen viikonloppua 2-5 lyönnin päässä perjantaina loistaneesta Matthew Fitztpatrickista, heidän joukossaan tavanomaista paremmin ”tavallisessa kisassa”aloittanut Brooks Koepka (-5).

”Se, että täällä käydään tasainen kisa tuskin yllättää ketään mukanaolevaa”, Koepka muistutti toisen kierroksensa jälkeen.

Tähdeksi nousi kuitenkin 24-vuotias Englannin Fitzpatrick, joka pelasi majorit varsin hyvin ja tasaisesti sijoille 12-41. Euroopassa nuorukainen on voittanut jo viidesti, PGA Tourilla paras sijoitus on toinen ja johtopaikka kahden kierroksen jälkeen jo kolmas.

”Siitä on hyvä tilanne lähteä kahdelle viimeiselle kierrokselle. Tämä kenttä todellakin sopii silmääni. Karheikossa pallo voi maata hyvin tai huonosti, viheriöt ovat todella mainiot”, loistavana puttaajana tunnettu Fitzpatrick iloitsi.

Parikseen hän saa  hurjaa nousua kaikilla listoilla tehneen Patrick Cantlayn, josta on yleisesti veikkailtu seuraava läpimurron tähtiin tekevää USA:n pelaajaa.

Viasat ja Viaplay näyttävät WGC:n kisan suorina lähetyksinä lauantaina ja sunnuntaina. Selostuksesta vastaa Antti Vaalas.

Kilpailun tulosseurannan löydät täältä.

Etsi luettavaa