Hyppää sisältöön

Matteo Manassero palaa pääkiertueelle: ”Vaimo on pitänyt minut kentällä rauhallisena” 

Francesca Manassero on ollut molemmissa voittokisoissa miehensä caddienä. Kuva Tanskan kilpailusta toukokuun lopulta. KUVA: GETTY IMAGES

DP World Tourin kautta aikojen kirkkain lapsitähti Matteo Manassero saavutti kymmenen vuoden kuivan jakson jälkeen jo toisen voittonsa Challenge Tourilla. Molemissa caddienä on toiminut hänen vaimonsa Francesca.

Challenge Tourilla pelataan Euroopan maaperällä kauden aikana 20 kilpailua, Italian Challenge Open oli kahdeksas.

Kisan kaikki kolme suomalaista putosivat puolivälissä jatkosta. Matias Honkalala (+4) jäi parhaana neljän lyönnin päähän, Oliver Lindell (+5) ja Ilari Saulo (+6) putosivat myös selvällä marginaalilla.

Golf Nationale -kentällä oli sunnuntain finaalikierroksella runsaasti yleisöä, jolla oli yhteinen suosikki.

Kärjessä oli kotimaassaan pelannut Matteo Manassero, joka kymmenen vuoden ja kahden päivän jälkeen edellisestä ykköstilastaan saavutti toukokuun lopulla voiton Kööpenhaminan CT-kisassa.

Kauden 2013 ykköstila oli silloin 20-vuotiaan Manasseron uran huippuhetki, Wentworthissa pelatussa BMW PGA Championshipissa taakse jäi melkoinen määrä Euroopan tähtiä.

Hän oli tätä ennen jo voittanut kolmasti pääkiertueella, ja nostanut 16-vuotiaana voittokannua Amateur Championshipissa. Samana vuonna, 2009 hän pelasi kaksi ensimmäistä kierrosta The Openissa Tom Watsonin kanssa, ja oli lopullisella tuloslistalla 12.

Manasseron lento päättyi pian 2013 huippuhetkien jälkeen. Hän putosi korkealta ja vauhdilla CT.:lle jossa useiden umpisurkeiden kausien jälkeen on löytänyt elämänsä toisen kevään.

”Vaimo piti minut rauhallisena”

Manassero sai Itaian Challenge Openin ensimmäisenä päivänä suurimmat yleisömassat peräänsä. Hän pelasi omia odotuksiaan paremmin kotimaassaan kovien odotusten ja paineiden alla.

”En tuntenut oloani kovin hyväksi, mutta pidin itseni kasassa kierrosten aikana. Suuri ansio siitä kuuluu vaimolleni Francescalle , joka oli caddienä myös Tanskan kisassa. Vaikka hän ei pelaa golfia, mentaalipuolella hänen osuutensa oli taas merkittävä”, Manassero kiitteli.

Voittotulos -21 jätti kisan kakkosen, Englannin Will Eneferin kolmen lyönnin päähän. Alex Fitzpatrick, U.S. Openin sankarin veli, oli neljäs.

”Viikko oli minulle hyvin merkityksellinen. En ole aiemmin voittanut merkittäviä ammattilaiskisoja Italiassa. Oli luonnollisesti mukavaa, että sain kannustusta ja yleisö hyvää viihdettä”, Manassero kertoi CT:n videolla kisan jälkeen

Manassero singahti CT:n pistelistalla toiseksi. Vaikka kisoja on jäljellä 12, voidaan italialaisen paluuta pääkiertueelle pitää varmana. 20 parasta kauden päätteeksi saa vahvan kortin.

Mahdollinen kolmas ykköstila CT:lla nostaisi hänet välittömästi pääkiertueelle. Tätä reittiä DP World Tourille puikahti syksyllä 2018 Kim Koivu.

Race to Mallorca -listalla suomalaisista parhaina ovat Matias Honkala (65.) sekä OIiver Lindell (98.)

Suomen CT-kisa, Vierumäki Finnish Open pelataan tavanomaista myöhemmin, 17.-20. elokuuta.

Tulospalvelu

CT, Road to Mallorca

Etsi luettavaa