Hyppää sisältöön

Matt Kuchar kasvatti johtoa pelkällä varmuudella

Matt Kuchar johtaa Sony Openia kolmen kierroksen jälkeen. Hän on ollut vahva pelin kaikissa osa-alueissa.

Matt Kuchar on löytänyt lyöntituntumansa talven aikana. Lauantaina hän osui kuuteentoista griiniin ja kymmeneen väylään. Hän on tehnyt kilpailussa vai yhden bogin. Strokes Gained tilastoissa Matt on viikon neljänneksi paras pallonlyöjä ja toiseksi paras puttaaja. Tuloksilla 63-63-66 (-18) hän  johtaa kilpailua kahdella lyönnillä. 

Tarkkuutensa ansiosta Kuchar on ollut aggressiivinen avauslyönneissä. Hän on käyttänyt draiveria ja puukolmosta useammin kuin muut pelaajat, mikä on jättänyt reilusti lyhyitä lähestymisiä väylältä. 

Toista sijaa pitää Andrew Putnam (-16), joka on pysynyt tuloslistalla pääasiassa loistavan puttaamisen ansiosta. Kolmas sija on Kucharista jo neljän lyönnin päässä. 

Kärkimies on selkeä ennakkosuosikki sunnuntaina ja voitto olisi jo kauden toinen PGA Tourilla. 

Tulospalvelu

Etsi luettavaa