Hyppää sisältöön

Matilda Castrénilla mahdollisuuksien päivä edessään – Frida Kinhult karkasi omille luvuilleen Symetra Tourilla

Matilda Castrén sai vaatimattomasti sujuneen toisen kierroksen jälkeen torstaina kirivaihteen päälle

Matilda Castrén (70-77-70,+1) nousi kuin tuhkasta taistelemaan paikasta US Openiin. Kahdeksantena olevan Castrénin pitäisi nousta finaalikierroksella toiseksi saadaksen paikan US Openiin.

USA:n kakkoskiertueen, Symetra Tourin päätöskierros pelataan perjantaina Pohjois-Carolinassa River Run Country Clubin kentällä. Paineet ovat kovat niillä pelaajilla, jotka tavoittelevat rahalistan kautta sijoitustä viiden ensimmäisen joukkoon, joka toisi paikan pääkiertueeelle vuodeksi 2021, sekä kutsun joulukuuussa pidettävään US Openiin.

Matilda Castrénilla on jo pelioikeus LPGA Tourille vuodeksi 2021, mutta US Openiin paikka on lunastamatta. Kahden kierroksen jälkeen suomalaisen mahdollisuuet näyttivät jo karanneen,  eroa kahteen ensimmäiseen oli jo kahdeksan lyöntiä. Hieno kolmas kierros (70,-2) palautti kuitenkin mahdollisuudet.

Ruotsin superlupaus, ensimmäistä kauttaan ammattilaisena pelaava Frida Kinhult (-8) repäisi kolmannnella kierroksella kuuden lyönnin johdon seuraaviin. Kauden päätöskisa on kiertueen kymmenes, kaikissa on ollut eri voittaja. Kinhultin mahdollinen ykköstila jatkaisi tätä sarjaa, ja veisi ruotsalaisen hyvin lähelle LPGA Tourin paikkaa sekä US Openia.

Mikäli Kinhult voittaa, ja Matilda Castren sijoittuu yksinään kakkoseksi, nousisi suomalainen suurella todennäköisyydellä neljänneksi rahalistalla ja saisi paikan US Openiin. Kinhult olisi tässä skenariossa viidentenä.

Haastavaksi Matildan osalta tavoitteen tekee se, että hänen pitäisi ohittaa kuusi 1-3 lyöntiä edellään olevaa pelaajaa. Torstaina Castren kipusi 13 sijaa ylöspäin kahdeksanneksi. Odotettavissa on erittäin mielenkiintoinen päätöskierros, jossa kaksi pohjoismaalaista on ison mahdollisuuden edessä.

Castren starttaa perjantaina kello  16.17 Suomen aikaa

Symetra Tour, tuloslista

Etsi luettavaa