Hyppää sisältöön

Matilda Castrén jatkaa taistelua hyvästä sijoituksesta – samassa tuloksessa monta supertähteä

Matilda Castrén heilutti putteriaan 34 kertaa lauantain kierroksella

Matilda Castrén lähtee päätöspäivään jaetulta 25. sijalta. Kymmenen parhaan joukkoon on kolme lyöntiä eroa.

Matilda Castrén putosi hieman LPGA Touriin kuuluvassa Marathon Classic -kisassa lauantain kierroksella. Kahden kierroksen jälkeen upeasti 12:ntena ollut Castrén pelasi kolmannen kierroksen yhden yli parin. Yhteistulos -4 (71-66-72) riittää ennen päätöskierrosta jaettuun 25. sijaan.

Castrén pelasi lauantaina tuloskortin perusteella tasaisen kierroksen, joka piti sisällään kolme bogia ja kaksi birdieä. Hän oli erityisen vahva tiiltä, sillä väyläosumia tuli 12/14 ja pallo lensi mukavan, keskimäärin 263 jaardia.

Samassa tuloksessa suomalaisen kanssa löytyy melkoisia maailmantähtiä, sillä Castrén jakaa sijoituksen mm. Lexi Thompsonin sekä Jessica ja Nelly Kordan kanssa. Nelly Korda on maailmanlistalla sijalla kaksi ja Thompson kahdeksan!

Valitettavasti Castrén ei pääse päätöskierroksella pelaamaan kenenkään heistä kanssa. Sen sijaan hän kiertää sunnuntaina Thaimaan Patty Tavatanakitin kanssa. Thaimaalainen pelaa Castrénin tavoin tulokasvuottaan.

Vaikka Castrénilla on kärkeen matkaa peräti 12 lyöntiä, sijoitus kärkikymmenikköön on vielä mahdollista, sillä seitsemättä sijaa jaetaan ennen päätöskierrosta tuloksella seitsemän alle parin.

Kisaa johtaa ylivoimaisesti Lydia Ko tuloksella -16. Uusiseelantilainen on selvästikin tekemässä uutta nousua huipulle. Entinen maailmanlistan ykkönen ja kaksinkertainen major-voittaja on tällä hetkellä maailmanlistalla sijalla 55.

Sylvaniassa, Ohiossa pelattavassa kisassa palkintopotti on 1,8 miljoonaa dollaria.

Tulospalvelu

Kilpailu on katsottavissa suorana Viaplayltä

Etsi luettavaa