Hyppää sisältöön

Matilda Castrén hurjalla kirillä viidenneksi San Franciscossa

Matilda Castrénin toistaiseksi paras sijoitus LPGA Tourilla on kahdeksas

Matilda Castrén (71-69,-4) käänsi perjantaina surkeasti käynnistyneen kierroksensa menestystarinaksi pelaamalla viisi viimeistä reikää neljä alle parin.

Matilda Castrénin peliä Viaplayn lähetyksistä tai muista sähköisistä medioista seuranneilla oli puolenyön jälkeen vaikeaa. 
Castrén teki kierroksensa alkuvaiheilla (2-4) kolme perättäistä bogia, seitsemännellä vielä neljännen.
Vaikka väliin mahtui birdiet viidennellä ja kuudennalla, hän oli kierroksensa puolivälissä valahtanut avauskierroksen 14:lta sijalta niiden pelaajien joukkoon, joilla oli huoli pääsystä jatkoon.

Sisääntulosta muodostui suomalaisittain makoisa ilotulitus. Ensimmäinen birdie tuli jo kympillä, loput neljä väyliltä 14,16,17 ja 18.

Castrenin yhteistulos (71-69,-4) oikeuttaa viidenteen sijaan. Kärjessä oleva Danielle Kang on vain kolmen lyönnnin päässä San Franciscon kupeessa sijaitsevalla Lake Merced Golf Clubilla pelattavassa kisassa.
Mikäli Linna Golfia edustava pelaaja pitäisi nykyisen sijoitusksensa, hän nousisi Tourin pistelistalla 32 sijaa 55:ksi, joka olisi jo iso loikka työpaikan uusimiseksi.

Elisa Viihde Viaplay sekä V Sport Golf näyttävät kisan kolmannen päivän kärkipään tapahtumat lauantain ja sunnuntain välisenä yönä klo 02.00-05.30

Tulospalvelu

Etsi luettavaa