Hyppää sisältöön

Matias Honkala upeasti kolmas Itävallan CT-kisassa – kisaa johtanut ruotsalainen myöhästyi startista

Matias Honkalalle Itävallan kisan saavutus on ammattilaisuran paras

Toisen ja kolmannen kierroksen jälkeen Euram Bank Openia johtanut Matias Honkala kiri vaikean jakson jälkeen hienosti kolmanneksi Ramsaussa pidetyssä kilpailussa.

Matias Honkala pelasi uransa parhaan ammattilaiskilpailun viikonloppuna Itävallan Ramsaussa.  Golf Club Adamstalin kentällä tulostaso nousi kivikovaksi ja Nevas Golfin pelaaja oli hereillä päivästä yksi alkaen. Kierrostuloksin 64-65-67, -14 hän johti kilpailua ennen viimeistä kierrosta.

Neljännelle kierrokselle (klo 8.50) valmistautumiseen Honkalalle ei liiemmälti aikaa jäänyt, sillä hän pelasi jo aamuseitsemältä neljä reikää kolmannen kieroksen lopusta valmiiksi.
Startti tuottti kaksi bogia, yhdeksännelle Honkalalta lipsahti tuloskorttiin tupla. Kärki karkasi, vaikka paikka kymmenen joukossa säilyi.
”Siinä löin avauksen kentän rajojen ulkopuolelle”

Sisääntulo oli taas tuloksellisesti vankkaa, neljän birdien kautta Matias Honkala nousi jaetulle kolmannelle sijalle kierrostuloksella 68,-2 ja yhteistuloksella-16.
Sijoitus on Honkalalle uran kuudennessa CT:n kisassa ylivoimaisesti paras. Alkukauden neljässä aiemmassa hän on selvinnut kahdesti jatkoon sijoille 33:s ja 50:s.

”Oli tosi puhdasta hyvää peliä lähes koko ajan, vähän virheitä. Puttaaminenkin toimi mainiosti. Hyvä viikko. Sain nyt neljä kierrosta mainiosti kasaan. Samoja elementtejä on ollut aiemmissakin CT:n kisoissa

Matias Honkala ansaitsi Itävallan kilpailustaan 12 350 euroa ja nousi rahalistalla sijallle 53:s

Matias Honkala ansaitsi Itävallan kilpailustaan 12 350 euroa ja nousi rahalistalla sijallle 53:s

GETTY IMAGES

Lauri Ruuska (-9) teki viimeisenä päivänä hyvän nousun tuloksella 66,-4 nousten sijalle 22:s. Antti Ahokkaan (-2) sijoitus oli 57:s , Juuso Kahloksen (+1) 65:s.

Matias Honkala suuntaa Itävallasta suoraan Italian osakilpailuun, johon hän saa menetyksen kautta paikan, eikä joudu käyttämään villiä korttia. 
Suomalaisista ovat mukana myös Alex Hietala, Antti Ahokas, Kim Koivu, Roope Kakko ja Oliver Lindell.

Italian jälkeen seuraavaa osakilpailu, Vierumäki Finnish Challenge pelataan 5.-8. elokuuta

Kisaa johtanut Tim Widing myöhästyi aamun startista

Kolmas kierros pelattiin kärkipään osalta muutaman reiän osalta loppuun sunnuntaina kello 7.30. 
Tässä vaiheessa lyönnin johdossa ollut Ruotsin Tim Widing putosi pelistä.
Hän myöhästyi 18:n tiiltä startistaan kymmenen minuuttia, ja tuli luonnollisesti diskatuksi.
Widing maksoi kalllita oppirahoja kilpailussa, joka oli hänelle Challenge Tourilla vasta uran neljäs.
 

Tulokset 

Etsi luettavaa