Hyppää sisältöön

Matias Honkala käynnistää ammattilaisuransa Espanjassa

Matias Honkala (vas.) ja Alex Hietala ovat molemmat Nevas Golfin kasvatteja sekä Timo Rauhalan valmennettavia

Juniorien Ryder Cupissa pelannut ja miesten maajoukkueessa EM-kultaa voittanut Nevas Golfin Matias Honkala siirtyy ammattilaiseksi.

Jo usean vuoden ajan maamme lupaavimpiin ja menestyksekkäimpiin amatööripelaajiin kuulunut Matias Honkala vaihtaa statusta. Amatööriura on takana, pelit ammattilaisena käynnistyvät sunnuntaina Nordic Leaguen talvikilpailussa Espanjan Tarragonassa, Lumine Resortissa.

”Menestyksekkään amatööriuran jälkeen siirryn ammattilaiseksi. Tavoitteena on nousta European Tourille lähivuosina. Aloitan urani Nordic Leaguella, ja tavoite olisi päästä kauden lopussa rankingissa Top-5:een, jotta saisin kategorian Challenge Tourille ensi kaudeksi”, Honkala viestittää kotiseuransa Nevas Golfin tiedotteessa.

Nordic Leaguella pelataan talvella yhteensä neljä kilpailua.

Honkala pelasi juniorien Ryder Cupiss USA:ssa jo syksyllä 2016. EM-kilpailuissa 2018 hän oli voittamassa historiallista kultamitalia miesten maajoukkueessa. 

Etsi luettavaa