Hyppää sisältöön

Mastersin osallistujalistalla kuudesosa statisteja – Maailmanlistan ykköset eivät pärjää Mastersissa

Tilastot eivät lupaile paljoa maailmanlistan ykköselle Dustin Johnsonille Augusta Nationalilta

Rory McIlroy ja Dustin Johnson ovat kauden ensimmäisen majorin suurimmat suosikit. 83 osallistujasta vähintään joka kuudes on jo ennen kisaa totaalisesti ulkona voittotaistosta.

Masters Tounamentin osallistujalistalta löytyy maailmanlistan 50 parasta pelaajaa. Tähän asti kaikki vaikuttaa lupaavalta. Sijoilta 51-99 mukaan on mahtunut vain 14 vihreän takin metsästäjää. Kun tarkasteluun otetaan maailmanlistan pelurit sijaluvuilta 100-199, määrä nousee hämmästyttävästi enää viidellä. 

Näistä yhteensä 69:sta pelaajasta voittajan pitäisi löytyä. Miksi?

Hyvä peruste on se, että lopuista 14:sta kuusi kandidaattia on sijaluvulla 326-910. Kahdeksan viimeistä löytyvä listan sijoilta 1294-202 Mikäli voittaja löytyy näistä 14:sta, jotka koostuvat käytännössä Mastersin vanhoista voittajista, sekä amatöörikisojen menestyksillään kutsun saaneista, voidaan puhua shokeeraavasta yllätyksestä. Osallistujakatras ei suinkaan ole edellisistä vuosista poikkeava, vaan perinteinen. Pelaajamäärä halutaan pitää alle sadassa, vanhoille sankareille sekä amatööreille suodaan näyttömahdollisuus.

Käytännössä Masters on siis osallistujalistaltaan ylivoimaisesti vaatimattomin majoreista.

Maailmanlistan ykkösiä menestys on kiertänyt etenkin 2000-luvulla Augustassa kaukaa. Vain Tiger Woods oli ennen vuosien 2001 ja 2002 ykköstilojaan ykkösenä listalla.

Ennen Mastersia on syytä herkutella Dustin Johnsonin hätkähdyttävällä avauksella Kapaluan kentältä Hawaijilta tammikuussa 2018. Tämän mallinen napsu voisi sopivassa kelissä yltää Augusta Nationalin tiiauspaikalta viheriölle, mikäli Johnson tätä asettaan haluaa käyttää hyödykseen.

Nykyinen maailmanlistan kärkimies on viimeisisllä kolmella Mastersin osallistumiskerrallaan ollut (2015,2016, 2018) Augustassa lupaavasti kuudes, neljäs ja kymmenes. 2017 hän joutui jättämään kisan väliin loukattuaan itseään rappusissa kisaa edeltävänä päivänä.

Etsi luettavaa