Hyppää pääsisältöön
Sergio Garcia putosi cutista viime viikolla Houston Openissa. Lauantaina hän alkoi tuntea kehossaan koronaoireita.
Getty Images

Masters-voittaja joutui vetäytymään turnauksesta – Sergio Garcian 21 vuoden major-putki katkeaa

Vuoden 2017 Masters-voittaja Sergio Garcia ei pääse taistelemaan voitosta tämänvuotisessa kisassa. Espanjalainen joutui jäämään pois torstaina alkavasta kilpailusta sen jälkeen, kun hänen koronatestinsä osoittautui positiiviseksi.

Garcia tiedotti, että kun hän oli palaamassa lauantai-iltana kotiin Houston Openista, hänen kurkkunsa alkoi tuntua kipeältä ja häntä myös yskitti.

"Koska oireet jatkuvat vielä sunnuntaiaamulla, päätin mennä koronatestiin ja näin teki myös Angela-vaimoni. Onneksi hänen testituloksensa oli negatiivinen. Sen sijaan minun ei ollut", Garcia totesi.

Koronatartunnan vuoksi Garcia joutuu jättämään väliin ensimmäisen major-turnauksen 21 vuoteen. Hän ehti pelata 78 major-turnausta putkeen.

"Olen surullinen, että missaan Mastersin tällä viikolla. Tärkeämpää kuitenkin on, että perheeni ja minä tunnemme olemme hyväksi. Palaamme takaisin vahvempana ja aion yrittää tosissaan Vihreän takin metsästystä ensi keväänä.

Augusta National tiedotti asiasta lyhyesti tänään näin: "Sergio Garcia on saattanut Augusta National Golf Clubin tietoon, että hän ei osallistu vuoden 2020 Masters Tournamentiin positiivisen koronatestituloksen takia."

Garcia voitti Masters Tournamentin vuonna 2017. Se on hänen toistaiseksi ainoa major-voitto.

Masters Tournamentin näyttää yksinoikeudella Ruutu kertamaksua vastaan.

GoGolf suosittelee