Hyppää sisältöön

Maltti on valttia kevään ensimmäisissä ulkotreeneissä

Kevään ensimmäiset treenit ulkona vaativat pelaajalta malttia.

Tällä viikolla PGA-valmentaja Timo Karvinen antaa vinkit kevään ensimmäisiin harjoituksiin.

Kevään ensimmäiset treenit ulkona vaativat pelaajalta malttia. Jos et ole nähnyt vähään aikaan pallon lentokaarta, saattaa lyönnin rytmi kiihtyä ja ajatus hämärtyä järkevän harjoittelun rajoista. 

Aloita vajailla wedgeillä

Lyö alkuun vajaita wedgejä 40–70 metrin päähän. Suositeltavaa on toistaa useita lyöntejä samaan kohteeseen, jotta osumapuhtaus ja lentorata vakioituvat.

Pallon lennon tulisi olla etäisyyskontrollin takia matala ja nopean pysähtymisen takaamiseksi hidasvauhtinen.

Lyhyistä pitkiin mailoihin

Etene setissä lyhyistä mailoista pitkiin. Kun pääset keskirautoihin, kannattaa pallon ja kohteen väliin asettaa suuntatikku vakion kaaren harjoittelua varten:

  • Lähetä pallo halutulle puolelle kohdetta ja anna pallon kaartaa kohteeseen.
  • Tee näin kaikilla mailoilla rauta 7:sta pidempään.

Toistettava lentokaari tulee vakioituneista osuma-alueen muuttujista ja puhtaista osumista. Ennen kaikkea pidemmillä mailoilla kannattaa muistaa lyönnin rytmin pitäminen maltillisena, jotta laadukkaiden osumien taso säilyy.

Tuntumaa hiekkaan

Bunkkerin pinta ei paljoa muutu pelikauden aikana. Siksipä käynti bunkkerissa sopii kevään ensiharjoitteisiin.

Lyö eri mittaisia bunkkerilyöntejä tunnustellen bouncen toimintaa hiekasta lyötäessä läpi.

Timo Karvinen on toiminut maajoukkuevalmentajana neljässä eri maassa ja valmentaa nykyään muun muassa huippulupaus Sami Välimäkeä. Karvinen opettaa Espoon Golfseurassa ja talvisin Season Golfissa. Osoitteessa timokarvinen.com lisätietoa Timon opetustarjonnasta.

Harjoittele vastuullisesti:

  • Pidä riittävä turvaväli muihin ihmisiin, kun liikut ulkona, harjoitellessa ja erityisesti palloja jonottaessa. Hyvä turvaväli esimerkiksi palloja jonottaessa on pari metriä.
  • Pese kädet huolellisesti aina kuin mahdollista ja käsittele ovenkahvoja, pallokoreja ym. hanska kädessä.
  • Käytä käsidesia, jos joudut käsittelemään yllä mainuttuja asioita ilman hanskaa.
  • Älä poistu kotoa, jos tunnet itsesi vähänkään kipeäksi tai sinulla on flunssan oireita.

Etsi luettavaa