Hyppää sisältöön

Majorissa karsiutunut Lexi Thompson johtaa LPGA-finaalia – harjoitteli kisan alla kädet verille

Lexi Thompson pelasi torstaina päättäväinen ilme kasvoillaan.

Lexi Thompsonin hakee kauden ensimmäistä voittoaan kauden viimeisessä kisassa.

Lexi Thompson oli liekeissä eilen käynnistyneessä LPGA Tourin finaalissa. Entinen lapsitähti ja nykyinen tähtipelaaja pelasi avauskierroksen tulokseen 65 (-7) ja johtaa kilpailua lyönnillä.

Vaikka Thompson kuuluu tähtikategoriaan ja on maailmanlistalla 11:ntenä, hän ei ole menestynyt kovinkaan hyvin tällä kaudella. Parhaimmillaan hän on sijoittunut tällä kaudella neljänneksi. Vaikka kyseessä oli Ana Inspirational eli yksi kauden viidestä majorista, se ei varmasti riitä tyydyttämään Thompsonin menestyksen nälkää – semminkin, kun tästä kaudesta näyttäisi tulevan ensimmäinen naisen ammattilaisuralla, kun hän jää ilman voittoa.

Viimeinen mahdollisuus on tänä viikonloppuna, ja vaikuttaa siltä, että Thompson on valmis antamaan voiton eteen kaikkensa. CME Group Tour Championship -kisan alla Thompson teki pitkiä päiviä saadakseen lyöntinsä kuntoon.

”Löin palloa niin kauan, että käteni alkoivat vuotaa verta. Minulla oli rakot käsissä, ja ne alkoivat vuotaa. Silloin ajattelin, että ehkä nyt olisi hyvä aika lopettaa”, Thompson sanoi.

Hän myös harmitteli haastattelussa vuoristoratamaisesti sujunutta kauttaan ja etenkin putoamista cutista US Openissa, jossa hän sijoittui viime kaudella toiseksi. Hän on laittanut peliään kuntoon antaumuksella, ja kova työ palkittiin ainakin avauskierroksella, joka piti sisällää kahdeksan birdieä ja yhden bogin.

Kisassa toisena on Tanskan Nanna Koerstz Madsen, joka on siis yhden lyönnin Thompsonia perässä. Maailmanlistalla tanskalainen on sijalla 76. Kolmatta sijaa jakavat Yhdysvaltain Megan Khang, Korean Sui Young Kim ja Saksan Caroline Masson.

Korealainen on maailmanlistalla kakkosena. Myös hänen maannaisensa, maailmanlistan ykkönen ja hiljattain paluun pitkän koronatauon jälkeen LPGA-kiertueelle tehnyt Jin Young Ko aloitti hyvin. Hän pelasi tuloksen 68 (-4) ja jakaa kuudetta sijaa. Kuudetta sijaa jakavien joukossa on myös Ruotsin Anna Nordqvist.

Tällä viikolla voitolla on normaalia suurempii taloudellinen merkitys, sillä LPGA-kiertueen päätöskilpailun ykkönen kuittaa peräti 1,1 miljoonaa dollaria ja kakkonen ”vain” 258 000 dollaria.

Kisa pelataan Floridassa Tiburon Golf Clubilla.

Tulospalvelu

LPGA-kiertueen päätöskilpailu on katsottavissa suorana Viaplayltä ja V Sport Golf -kanavalta.

Etsi luettavaa