Hyppää sisältöön

Maanantaikarsinnasta Challenge Tour -kokemusta – Vierumäki Finnish Challengeen järjestetään jälleen maanantaikarsinta

Jan Ruoho ja Vierumäki järjestävät suomalaisille golfammattilaisille 20 000 euron kilpailun elo-syyskuun vaihteessa.

Ammattilaispelaajilla on mahdollisuus päästä mukaan Challenge Tour -kilpailuun maanantaikarsinnan kautta.

Ammattilaispelaajilla on jälleen mahdollisuus saada arvokasta kisakokemusta Challenge Tourilta, vaikka ei omaisi kategoriaa kiertueelle. Vierumäellä järjestetään nimittäin jälleen tänä vuonna maanantaikarsinta, jonka voittaja pääsee mukaan kotimaisen kilpagolfkauden päätapahtumaan Vierumäki Finnish Challengeen.

Maanantaikarsinta järjestetään tänä vuonna kisaa edeltävänä maanantaina eli 29. heinäkuuta. Viime vuonna maanantaikarsinnasta varsinaiseen kilpailuun pääsi mukaan Henrik Kontro ja Henri Satama.

Kokenut Satama onnistui pelaajista paremmin varsinaisessa kilpailussa, vaikkei läpäissyt kilpailussa cutia.

Maanantaikarsinnan osallistumismaksu on 95 euroa, ja se järjestetään, mikäli osallistujia on vähintään 20. Mahdollisessa uusinnassa pelataan väyliä 1 ja 18, kunnes voittaja on ratkennut.

Kisa järjestetään kisakentällä eli Vierumäen Cooke-kentällä klo 9 alkaen. Ilmoittautuminen päättyy 18. heinäkuuta. Kisaan voi ilmoittautua kilpailun koordinaattorille Niklas Westerlundille osoitteeseen niklas.westerlund@vierumaki.fi.

Varsinainen päätapahtuma kisaan järjestetään elokuun alussa 1.–4.8. Viime vuonna kilpailun voitti Kim Koivu uusinnan jälkeen. Hän päihitti uusinnassa Skotlannin Robert MacIntyren, joka pelaa Koivun tapaan tulokaskauttaan European Tourilla.

Nuori skotti on aloittanut kauden erinomaisesti, sillä hän on kiertueen rankingissa sijalla upeasti 12. sijalla.

Etsi luettavaa