Hyppää sisältöön

Maailmanlistan ykkönenkin tarvitsee lepoa: ”Tämä on ensimmäinen kerta elämässäni kun en halua nähdä golfmailojani”

Jon Rahm on ensimmäinen espanjalaispelaaja

Jon Rahm jatkaa kilpailutaukoaan yli DP World Tour Championshipin ja palaa takaisin kisakentille vasta vuodenvaihteen jälkeen.

Maailmanlistan ykkösen paikan itselleen itselleen neljännen kerran vallannut 27-vuotias Jon Rahm ei osallistu torstaina käynnistyvään European Tourin finaalikisaan.  Espanjalaistähti on ollut lokakuun puolivälin jälkeen epäonnnistuttuaan totaalisesti kotimaansa mestaruuskisoissa  sekä Valderramassa pidetyssä ET:n kilpailussa.
Spanish Openissa Rahm haki jo historiallisesti kolmatta perättäistä voittoaan, mutta suli kärkipaikalta viikonloppuna 17:ksi. Valderramassa hän karsiutui, kuten myös ennen Ryder Cupia pelatussa PGA Tourin kisassa.

Espanjan kisojn aikaan hän ilmoitti siirtävänsä golfmailat silmiensä ulottumatttomiin neljän viikon ajaksi.

”Tämä on ensimmäinen kerta elämässäni, kun en halua nähdä mailojani”, Rahm ilmoitti.

Rahmin kauteen on riittänyt tapahtumia kentällä ja sen ulkopuolella. Hän siirtyi vuodenvaihteessa Callawayn talliin, mutta hyvistä sijoituksista huolimatta voittoja ei tullut. Esikoispoika Kepan syntyminen juuri ennen The Mastersia vei varmasti ajatuksia golfista.  Jack Nicklauksen Memorialista Rahm joutui jäämään pois kuuden lyönnin johtoasemassa ennen viimeistä kierrosta. 

US Openissa Rahm näytti taistelijanluonteensa rutistamalla viimeisillä reiíllä itsensä historialliseen voittoon.  Olympialaisten alla Rahm sai toisen positiivisen tuloksen koronatestissä ja joutui jäämään pois.
Kaksintaistelussa Fedex Cupin voitosta Patrick Cantlay veti pidemmän korren siitäkin huolimatta, että Rahm teki Tour Championshipissa kisan parhaan bruttotuloksen.

PGA Tourin pelaajien äänestyksessä kiertueen parhaasta pelaajasta Rahm koki Cantlaylle monien mielestä varsin yllättävän tappion, vaikka oli lähes kaikilla muilla mittareilla kuin FedEx Cupin voitolla tämän edellä.

Kahdesti ET:n finaalikisan voittanutta Rahmia odotettiin Euroopan maineen puolustajaksi torstaina käynnistyvään kisaan.  Hän on listalla kolmantena ja eurooppalaisista ainoita, joka olisi pystynyt kyseenalaistamaan ykköstilan menemisen ensimmäistä kertaa Tourin historiassa USA:n edustajalle.
Listakärki Collin Morikawa ja kakkonen, Billy Horschel ovat valovuoden seuraavina tulevia Tyrrell Hattonia ja Matt Fitzpatrickia edellä.

Jo ennen Rahmin ilmoitusta poisjäännistään Dubaista vastaava tieto on olemassa myös Viktor Hovlandin ja Justin Rosen kohdalla. 
ET:n pistelistalta paikan finaaliin saa sunnuntaina päättyvän Dubai Championshipin jälkeen vähintään 53 ensimmäistä.

Näistä paikoista taistelevat myös Tapio Pulkkanen, Mikko Korhonen sekä Kalle Samooja.

Elisa Viihde Viaplayn ja V Sport Golfin lähetys Emirates Estatesin  Fire Courselta käynnistyy kello 9.30 ja kestää 15.00 asti.

Race to Dubai, tuloslista reaaliajassa

Tulospalvelu

Etsi luettavaa