Hyppää pääsisältöön
Robert Karlsson on pisimpiä huippugolfareita. Hän on 196 cm pitkä.
Getty Images

Määritä sopiva mailojen pituus ja lie-kulma kehon mittauksella

Välineiden sovittaminen oman kehon ominaisuuksiin voi auttaa tarvittavien svingimuutosten tekemisessä.

Vaikka meillä kaikilla on omat liikemallimme, löytyy svingin asennoille ja ongelmille usein selkeä syy. Suuri osa pelaajista osuu välineiden puolesta standardiin, mutta eivät läheskään kaikki. Varren pituuden kannalta tärkeintä on käsivarsien etäisyys maasta. 

Se, kuinka kaukana maasta kädet roikkuvat, määrittää varren pituuden pelaajalle. Pelaajan vartalon pituus taas vaikuttaa svingin planeen ja antaa suuntaa oikean lie-kulman löytämiseen.

Mailojen pituus vaikuttaa pelaajan vartalon asentoon svingin aikana. Tästä voi olla haittaa etenkin silloin, jos mailat ovat liian lyhyet. Silloin vartalo joutuu kumaraan asentoon, josta tehokas kierto osuman läpi voi olla vaikeaa toteuttaa. Lisäksi suuri sivuttaistaivutus osumassa lisää painetta selkänikamiin. 

Artikkelin taulukko antaa idean siitä, mihin suuntaan omia välineitä kannattaisi rakentaa. Tietysti tulee myös muistaa, että jos mailat jo toimivat, on turha lähteä hakemaan suuria muutoksia. Ennen koko bägin remonttia kannattaa rakentaa yksi testimaila, jolla saat selville voisiko uusi pituus toimia käytännössä. 

Tärkein tekijä mailojen pituuden kannalta on käsien pituus ja niiden etäisyys maasta. Jos olet pitkä kaveri mutta kätesi ovat pitkät, et välttämättä tarvitse ylipitkiä välineitä. Jos taas olet keskimittainen kaveri mutta kätesi ovat huomattavan lyhyet, voi hieman pidempi maila auttaa saamaan vartalon parempaan asentoon.

Pelaajan pituus määrittää lie-kulman, sillä lyhyt pelaaja svingaa luonnostaan vartalon ympäri, kun taas pitkän pelaajan maila liikkuu pystymmin. 

Mittaus on yksinkertainen vaikka yksikkö onkin tuumissa, 1 tuuma = 2,54 cm. Käsien etäisyys maasta mitataan ranteen taitteen kohdalta – pidä huoli, että seisot suorassa. 

Tämä kätevä taulukko löytyi Callaway Golfin sivuilta callawaygolfpreowned.com. Naisille tiedoksi, että taulukon standardi (STD) mailojen pituudessa näytetään miesten mailojen mukaan. Naisten rautojen standardit ovat usein miesten mailoja lyhyempiä.

Taulukon yläreunasta nähdään pelaajan pituus mittayksiköillä (jalka=30,48cm, tuuma=2,54cm) ja vasemmalla reunalla ranteen etäisyys maasta tuumissa. 

Pituustaulukko.jpg

Callawaygolf

Nyt on aika antaa muutama vinkki, jos et osunut standardiin varren pituuden puolesta. Jos taulukko suosittelee tavallista lyhyempää vartta, älä vaivaudu välinemuutoksiin ainakaan rautamailoissa. Lyhyemmällä varrella ei tule olemaan suurta vaikutusta peliin ja välineiden lyhentämisestä aiheutuvat ongelmat svingipainossa ja varsien jäykkyydessä ovat turha päänvaiva.

Pidä vain huoli siitä, että rautojen lie-kulmat ovat sinulle sopivat. En myöskään suosittele draiverin lyhentämistä, sillä lyönnin pituudesta tulee ottaa kaikki irti.

Lyhentäminen voi tosin toimia väyläpuissa ja hybrideissä ja tuoda lisää varmuutta näihin mailoihin. Muista, että jos lyhennät vartta, kannattaa lapaan lisätä painoa esimerkiksi lyijyteipin tai säädettävien painoruuvien avulla. Muuten mailasta voi tulla liian kevyt. 

Jos taulukko suosittelee tavallista pidempiä mailoja, suosittelen lähestymään remonttia rakentamalla ensin testimaila. Mailojen pidentäminen tekee niistä raskaan tuntuiset ja saa varren taipumaan tavallista enemmän.

Jotkut saattavat pitää tästä tunteesta mutta eivät kaikki.  Jos haluat, että pitkät mailat tuntuvat samalta kuin normaalimittaiset tarvitset tavallista kevyemmät lavat. Jos kevyempiä lapoja ei ole saatavilla valitse pidennettyihin rautoihin astetta jäykemmät varret. 

Pidennettyjen rautojen ongelma ilmenee usein pitkissä raudoissa. Ylipitkä varsi saattaa vaikeuttaa osuman tarkkuutta. Yksi mahdollinen lähestymistapa voi olla pidentää vain bägin lyhyimpiä mailoja kuten wedgejä ja lyhyitä rautoja ja pelata nämä maila tasapitkinä. Silloin joudut keventämään lapoja leikkaamalla metallia varren kiinnityskohdasta tai poraamalla reikiä wedgejen bounceen.

Eli jos varret ovat samanpituiset on myös lapojen painon oltava sama. Tämä menetelmä voi olla työläs, mutta se säilyttää pitkien ja keskirautojen tuntuman.

GoGolf suosittelee