Hyppää sisältöön

Linus Väisäselle komea hopea Luminessa: ”Oli mahtavaa taistella taas voitosta”

Linus Väisänen nautti kun pääsi pelaamaan voitosta pitkästä aikaa

Linus Väisäsen päätös siirtyä viettämään talvikaudet Dubaihin on tuomassa toivottua tulosta. Väisänen sai parhaan kilpailun kasaan pitkästä aikaa ja suuren shekin Luminessa käydystä Nordic Leaguen kilpailusta.

Linus Väisänen  siirtyi pois halleista saatuaan mahdollisuuden siirtyä lähi-itään harjoittelemaan. Helsinkiläinen on viettänyt hyvän talven treenaten ja uusi valmentaja ETPI Dubaissa on tuonut uutta terävyyttä tekemiseen. 

Väisänen pelasi Luminessa tulokset 69-66-69 (-11), jolla jakoi kilpailussa lopulta toisen sijan kolme lyöntiä voittajasta jääneenä. Väisäsen viimeinen kierros piti sisällään kolme birdietä, eaglen ja kaksi bogia. 

Linus tienaa sijoituksestaan reilut 5000 euroa ja paljon rankingpisteitä Nordic Leaguen rankingiin. Hyvät sijoitukset saattavat avata myös portteja Challenge Tourille villeillä korteilla. 

Myös Lauri Ruuska (-6) mahtui kisan kärkikymmenikköön sijalla kahdeksan, Erik Myllymäki oli kunnioitettavasti 12:s. 

Kisan voittoon pelasi espanjalainen Emilio Cuartero suvereenilla tuloksella -14. 

 

Etsi luettavaa