Hyppää sisältöön

Lindell punnersi tärkeän jatkopaikan Kazakstanissa – Samooja kärkitaistelussa

Oliver Lindell hakee menestystä Ranskassa.

Oliver Lindell sai lopultakin onnistumisen kisakierroksella. Toki myös edellisen kilpailun toinen kierros voidaan laskea samaan kategoriaan, mutta se ei auttanut nostamaan häntä jatkoon. Tuleva viikonloppu voisi parhaassa tapauksessa muuttaa koko kauden suunnan.

Kazakstanin osakilpailu on paitsi legendaarisimpia, mutta myös rahakkaimpia Challenge Tourin kalenterissa. Kun voittajan osuus 450 000 euron palkintopotista on peräti 72 000 euroa, tarkoittaa se sitä, että voittaja nousee jo lähes sen siivittämänä European Tourille. 

Oliver Lindell (-4) kiersi ensimmäisen päivän tulokseen +1 pelattuaan järkyttävän jälkimmäisen yhdeksikön (1-9). Kentän takaysi oli sujunut parhaiden vauhtia. Tänään mies lähti kentälle sisuuntuneena kaksi lyöntiä cut-rajan takaa. 

”Peli on kyllä hyvässä tikissä. Täytyy vaan jättää nuo isot virheet pois niin tulee varmasti hyvää tulosta”, Lindell harmitteli. 

Perjantaina isot virheet olivatkin poissa. 19-vuotias sai pelattua kentän ensimmäisen puoliskon tuloksella -3 ja takaysilläkään isoja virheitä ei nähty. Yksi bogi ja kolme birdietä, päivän tulos 67 (-5). Yhteistuloksella -4 Lindell jakaa kisassa sijaa 26 kun iltapäivän pelaajat ovat vielä lähdössä kentälle. 

”Se oli hyvä kierros, mutta silti vähän harmittaa. Bogi tuli kolmella putilla ja olin par-vitosilla vielä vähän tehoton. Draivaaminen ja puttaaminen oli kyllä erittäin hyvää tänään. Iso viikonloppu mielessä, se voi kääntää koko kauden kurssin”, Lindell tarinoi. 

Kalle Samooja on jälleen kiinni vahvassa sijoituksessa Challenge Tourilla

Kalle Samooja on jälleen kiinni vahvassa sijoituksessa Challenge Tourilla

Getty Images

Parhaana suomalaisena kisassa on Kalle Samooja (-7). Turkulainen jakaa sijaa 10, kun hänellä on toista kierrosta kuusi reikää pelaamatta. Antti Ahokas lähtee kentälle iltapäivällä tuloksesta +6. 

Samooja on kahden kierroksen jälkeen kohtalaisen tyytyväinen esityksiinsä. Mies on sitä mieltä, että on saanut mitä on ansainnut. 

”Viikonloppuna jatkuu pelit ja koitetaan saada vaan kaikki irti koneesta. Eka päivä oli todella hyvää lyömistä. Tänään taas jouduttiin vähän taistelemaan takaysillä. Greenien ympärillä on tiukat raffit joten helppoja pareja ei ole luvassa. Aika lyömisen näköset tulokset siis”, Kalle viestitti. 

Viikonlopulle Samooja uskoo löytävänsä alhaisen tuloksen. 

”Ei nyt mikään loistosuoritus kahteen ensimmäiseen päivään mutta uskon että yks tai kaks alhasta olisi viikonloppuna tulossa”, Kalle luo uskoa. 

Kisan kärjessä on englantilaiskolmikko Tom Lewis, Ben Stow ja Max Orrin tuloksessa -11. 

Etsi luettavaa