Hyppää pääsisältöön
Oliver Lindell pelaa isolla areenalla tällä viikolla
Harri Marjala

Lindell palaa sorvin ääreen: "Tupakaverit saivat kantaa rinkkaani kolme päivää"

Oliver Lindellin työmaa vaihtuu Santahaminasta Johannesburgiin tällä viikolla. European Tourin osakilpailu on Lindellin uran toinen, ensimmäisen hän pelasi vain 17-vuotiaana.

Oliver Lindell laittoi armeijan varusteet odottamaan ja pakkasi kauluspaidat matkalaukkuun. Suuntana oli Johannesburg, jossa pelataan kalenterivuoden viimeinen European Tourin kisa. Normaalia isomman pelaajamäärän ja pienen palkintopotin johdosta käytännössä kaikki ilmottautuneet pääsivät mukaan kisaan.

Lindell on pitänyt tuntumaa yllä tasaisin väliajoin Planmeca Golfareenalla. Välillä ruoholta pois oleminen voi olla myös siunaus ja Lindell sanookin löytäneensä hyviä asioita treeneistä.

"Draivaaminen tuntuu kehittyneen hyvin eteenpäin karsinnoista. Pitkä peli on tuntunut nyt tosi terävältä ja sitä täällä myös tarvitaan. Tänään pelaamamme kenttä on todella pitkä, mutta samaan aikaan kapea. Draivin täytyy olla kunnossa, jotta voi pärjätä", Lindell kertoi.

Pieniä pilviä on kuitenkin myös ilmassa. Vanha selkävamma ilmoitti läsnäolostaan ensimmäisen kerran karsintafinaalissa ennen viimeistä kierrosta, sitten kivut palasivat armeijassa rinkkaa kantaessa. Viimeiset kolme päivää sotaharjoituksissa tupakaverit saivat kantaa Lindellin reppua.

"Kyllä varmaan täytyy kavereita muistaa tuliaisilla jos peli kulkee. Luulin, että kivut olivat jo ohi, mutta tänään aamulla se taas vähän ilmoitteli itsestään. Ei sen pitäisi peliin kuitenkaan vaikuttaa."

LindellRauta.jpg

Oliver Lindell sanoo, että peli on hyvässä tikissä
Oliver Lindell sanoo, että peli on hyvässä tikissä
Harri Marjala

Matkassa Lindellin caddiena on sama mies kuin Kiinan kisoissa, Harri Marjala. Tiistain ohjelmanumeroksi on suunniteltu yhdeksän reikää Kalle Samoojan kanssa, joka saapui päivää myöhemmin pelipaikoille.

Lindellin lisäksi suomalaista väriä kisassa edustavat Tapio Pulkkanen, Mikko Korhonen ja Kalle Samooja. Kisa alkaa torstaina.