Hyppää sisältöön

Lindell aloitti hyvin kauden avauskisansa

Oliver Lindell on ollut perjantaina huikeassa vedossa.

Oliver Lindell on avauspäivän jälkeen kuudentena ja parhaana suomalaisena Luminen Nordic Leaguen kisassa.

Oliver Lindell aloitti vahvasti uuden kauden. Hän pelasi Luminen kentän tulokseen 66 (-5), mikä oikeuttaa jakamaan kuudetta sijaa Nordic Leaguen talvisarjan kilpailussa.

Lindell on avauskierroksen jälkeen paras suomalainen. Simo Haavisto jakaa kahdeksatta sijaa tuloksella -4 ja Linus Väisänen kymmenettä lyönnin Haavistoa ja kumppaneita perässä.

Kisan kärjessä on kokenut Mikael Lundberg. Ruotsalainen pelasi avaukierroksen 63 lyönnillä (-8). Lundberg siirtyi ammattilaiseksi vuonna 1995, jolloin Lindell ei ollut vielä syntynytkään.

Sekä Lindell että Haavisto onnistuivat pelaamaan kierroksen ilman bogin bogia.

Lindell valmistautuu Espanjassa Challenge Tourille. Haastajakiertueen ensimmäinen kilpailu pelataan Keniassa ensi kuussa.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa