Hyppää pääsisältöön
Kiitorata ylitetään Cocos Islands Golf Clubilla kahteen kertaan. Scroungers Golfissa kenttä pelataan yhdessä isossa ryhmässä.
Esa Mäkinen

Lentävä lähtö – Kookossaarten ainoalla kentällä ylitetään kiitorata useaan kertaan

Kookossaaret on niin pieni lämpäre Intian valtameressä, että golfkenttä on rakennettu lentokentän yhteyteen.

MAAILMALLA ON  yleistä, että golfkenttä sijaitsee lähellä lentokenttää, koska lentomelun vuoksi alueita ei voi kaavoittaa asutukseen. Harvoin niitä kuitenkaan rakennetaan kansainväliselle lentokentälle.

Tällainen erikoisuus löytyy Kookossaarilta. Cocos Islands Golf Clubilla kahdella väylällä ylitetään kiitorata.

Yksi syy tehokkaaseen tilankäyttöön saattaa olla se, että West Island on pinta-alaltaan vain kuusi neliökilometriä eli melko tarkalleen yhtä suuri kuin Suomen pienin kunta Kauniainen.

GG-4_19-Kookossaaret_bagi.jpg

Green fee maksaa kymmenen Australian dollaria, samoin mailavuokra.
Green fee maksaa kymmenen Australian dollaria, samoin mailavuokra.
Esa Mäkinen

VAIKKA LENTOKENTTÄ ei ole vilkas, se rajoittaa golfin pelaamista. Yhdeksänreikäinen kenttä (par 36) on auki vieraille torstaisin ja sunnuntaisin, mutta jäsenen seurassa voi päästä pelaamaan muinakin päivinä, mikäli lennonjohto antaa luvan.

Turistin kannattaa vierailla torstaina, jolloin kentällä pelataan ns. Scroungers Golf, johon osallistuu yleensä pari–kolmekymmentä pelaajaa. Osallistujat jaetaan 4–6 hengen joukkueisiin, jotka lähetetään best ball -pelimuotona käytävään kisaan yhtä aikaa.

Turvallisuudesta ei tingitä, vaan kiitorata ylitetään yhdessä visusti tietystä kohtaa sen jälkeen, kun kaikki ovat lyöneet. Kierros etenee suuresta peliryhmästä huolimatta pariin tuntiin, sillä pelirytmi on sutjakka. Varsinkin viheriöiden ympärillä on säpinää, kun palloja satelee eri suunnista. Ellei ehdi lyömään, ennen kuin lössi lähtee liikkeelle, se on oma häpeä.

Vaikka lentokenttä ei ole aidattu, sinne ei kannata mennä luvatta hortoilemaan, sillä siitä rangaistaan vähintään 3 000 euron sakolla. Jos pallo päätyy kiitoradalle, sitä ei saa hakea, vaan se on out of bounds. 

GG-4_19-Kookossaaret_scroungers-golf.jpg

Klubitalo on siniseksi maalattu vaja, jonka pelaajat ovat nimenneet The Dongaksi.
Klubitalo on siniseksi maalattu vaja, jonka pelaajat ovat nimenneet The Dongaksi.
Esa Mäkinen

Tiesitkö, että...

...Kookossaaret koostuu kahdesta pitkulaisen muotoisesta saariryhmästä, joista asutusta on kahdella: West Islandilla asuu 120 ja Home Islandilla 430 ihmistä.

...saaria ympäröivät valkoiset hiekkarannat ja korallit. Leijalautailuun saarien välinen alue sopii erityisen hyvin, koska alueella vallitsee lajille otolliset tuulet ja matalaa rantaa löytyy kilometrikaupalla.

...Kookosaaret on Australiaan kuuluva territorio eli itsehallintoalue.

MITEN KOOKOSSAARILLE sitten pääsee? Paras yhteys kulkee Australian Perthistä, josta Virgin Australia -lentoyhtiön kone lentää keskellä Intian valtamerta sijaitsevalle saarelle kaksi kertaa viikossa. Sama kone koukkaa aina myös Joulusaarilla, ja siksi molemmat saaret kannattaa bongata samalla reissulla. 

Jäseniä golfklubilla on yhteensä 65, mutta heistä vain parikymmentä pelaa aktiivisesti. Lopuista iso osa on kalastajia, jotka lunastavat jäsenyydellään pääsyn klubin jääpalakoneelle.

ESA MÄKINEN

Kirjoittaja on golfkenttäbongari, joka on pelannut golfia 177 eri maassa. Cocos Island Golf Club oli hänelle 1 074. golfklubi, jolla hän on vieraillut.