Hyppää sisältöön

Lappajärven järvimaisemat ja ilmapiiri kiehtovat golfareita 

Järviseudun Golfseuran vuotuinen kohokohta on 19:n kerran viikonloppuna järjestetty Kivitippu Pro Invitational. Kotimaisten huippujen lisäksi Lappajärvelle palaa säännöllisesti suuri joukko vieraspelaajia, jotka ovat tykästyneet kenttään ja alueen tunnelmaan.

Lappajärven kentällä oli loppuviikosta vilskettä ja tapahtumia. Ammattilaiset pelasivat osana omaa kilpailuaan harjoituskierroksensa ja ensimmäisen kisakierroksen amatöörien kanssa, kaksi viimeistä keskenään. Mukana oli yli 120 pelaajaa, joista melkoinen osa tulee Lappajärvelle vuosi toisensa jälkeen.

”On tämä vaan niin upeasti järjestetty tapahtuma. Idyllisen kentän lisäksi muut puitteet ja järjestelyt ovat loistavat, kaikki kohdillaan. Isännnille on kunnia-asia, että pelaajat viihtyvät ja ohjelmaa riittää pelien jälkeenkin. Kun kotoa lähtee matkaan, hymyilyttää jo autoa ajaessa”, kiteytti ammattilaiskisan kahdesti voittanut Anssi Kankkonen.

Lappajärven tapahtuman budjetti on varsin kunnioitettava.

Pelaajille jaetaan palkintorahaa 35 000 euroa, järjestäjät hoitavat heidän neljän yön majoittumisen ja ruokailun sekä runsaan ohjelman, johon tällä kertaa kuului muun muassa pesäpalloon tutustumista Vimpelin Vedon huippupelaajien johdolla. Kenttyhteisöllekin jää vuosittain useamman kymmenen tuhannen potti pro-amin tuotoista. Tämän avittamana vuotuinen vastike osakkeenomistajille on vain 394 euroa. Isännät ja vieraat osoittivat perinteisessä iltatilaisuudessa vielä avokätisyyttään huutokaupassa, jossa Mikko Korhosen The 59 Fund sai yli 40 000 euron tuen toimintansa käynnistämiseen 

Maisemallisesti kokemus on sykähdyttävä, kruununa järven ylitys ensimmäiselle tiiauspaikalle matkatessa, ja uudestaan avauspuoliskon jälkeen siipirataslautalla, joka on saanut suomalaissävytteisen nimen Albatlossi.

Mikko Aution suunnitteleman kentän väylät 1-9 kulkevat upeassa metsämaastossa, jossä on reilusti tilaa ja toisistaan poikkeavilla väylillä luonnetta. Vaikka ollaan Pohjanmaalla, korkeuseroja on riittävästi, ei kuitenkaan hengästyttävää määrää.

Teemu Tyry

Jälkimmäinen puolisko kulkee toisella puolella lahtea kodikkaassa puistomaisemassa, jossa jokainen neliömetri alueesta on hyötykäytössä. Järvimaisema aukeaa kadehdittavasti kaikiltä väyliltä. 

Pelaajia kiehtovaa on sekin, että yhdeksikön  kaikki neljä par-kolmosta lyödään alamäkeen ja kohden järveä. Kaksi neljästä pelataan saariviheriölle, jotka varmuudella jäävät vieraan mieleen.

”Kaverit olivat paljon kehuneet kenttää ja järjestelyjä. Silti yllätyin positiivisesti. On kyllä monella tavalla ainutlaatuinen kohde jota voi suositella kaikille golfareille”, nosti ensimmäistä kertaa Lappajärvellä vieraillut Mikko Korhonen.

Kenttä ja etenkin sen viheriöt ovat elokuussa hienossa kunnossa. 

Kivitippu luo palvelut vieraspelaajille

Arkkitehtuurisesti tavanomaisesta poikkeava klubitalo sijaitsee  reilun 50 metrin päässä järven rannasta kadehdittavan upeassa paikassa. Sen katolla on ”majakka” sekä puttiviheriö. Koko miljöö on erittäin kaunis ja klubitalon edestä toiselle puolelle lahtea kulkeva Albatlossi varsinainen katseenvangitsija.

Hotelli Kivitippu kentän laidalla majoittaa suurimman osan vieraista ja tarjoaa monipuoliset liikunta- ja vapaa-ajanpalvelut.  Elokuun puolivälistä syyskuun loppuun on voimassa majoituksen ja pelaamisen tarjoava paketti hintaan 65 euroa kahden hengen huoneessa.

”Yhteistyö Kivitipun kanssa on molemmille osapuolille todella hedelmällistä. Myös niille, jotka eivät golfia pelaa, Lappajärvi ympäristöineen tarjoaa paljon aktiviteettejä kesäteatterista Ahtärin Eläinpuistoon”, muistuttaa toimitusjohtaja Sami Suomela.

Hyviä pelikelejä ja maisemallisia seikkailuja Lappajärvellä riittää syyskuun loppupuolelle asti. 

Teemu Tyry

Järviseudun Golfseura

Hotelli Kivitippu

Etsi luettavaa