Hyppää pääsisältöön
Henrik Stenson ja Alex Norén joutuivat pettymään, sillä kumpaakaan ei tällä kertaa valittu Euroopan Ryder Cup -joukkueeseen.
Getty Images

Länsinaapurien pitkä Ryder Cup -putki katkesi – muistatko milloin viimeksi haasteottelu on pelattu ilman ruotsalaisedustusta?

Ruotsalaiset golfarit ovat tuttu näky Euroopan Ryder Cup -joukkueessa, mutta tänä vuonna haasteottelu pelataan ilman sinikeltaista väriä.

Kun Euroopan kapteeni Padraig Harrington jätti valitsematta Henrik Stensonin ja Alex Norénin joukkueeseensa, tarkoittaa tämä sitä, ettei tämänvuotisen kisapaikan Whistling Straitsin katsomoissa liehu Ruotsin lippu syyskuun viimeisenä viikonloppuna pelattavassa Ryder Cupissa.

Tilanne on poikkeuksellinen, sillä 1990-luvulta lähtien vain kaksi kertaa aiemmin Ryder Cup on pelattu ilman ruotsalaispelaajia.

Parhaimpana vuotena ruotsalaisia on valittu joukkueeseen peräti kolme, kun Pierre Fulke, Niclas Fasth ja Jesper Parnevik olivat yhtä aikaa joukkueessa vuonna 2002 Belfryssä.

Ensimmäinen ruotsalainen Ryder Cupiin valittu pelaaja oli puolestaan Joakim Häggman, joka pelasi Euroopan joukkueessa, niin ikään Belfryssä, vuonna 1993.

Kaikkiaan Yhdysvaltoja vastaan on pelannut yhdeksän eri ruotsalaista. Eniten edustustehtäviä on Henrik Stensonilla, joka on ollut joukkueessa mukana peräti kuusi kertaa.

Tänä vuonna Stenson taisteli loppuun saakka raivoisasti villistä kortista, mutta ei onnistunut pelaamaan Ryder Cupin alla niin hyvin, että olisi ollut viimeisissä spekulaatioissa mukana yhdeksi villin kortin saajaksi.

Villin kortin saivat lopulta Shane Lowry, Sergio Garcia ja Ian Poulter. Pettymään joutuivat Stensonin lisäksi myös Alex Norén ja Justin Rose, joka taisi lopulta olla lähimpänä viimeistä villiä korttia.

"Oli suuri pettymys, ettemme voineet valita Justin Rosea, mutta näin se vaan menee. Alex Norénilla oli myös vahva loppukiri paikan saamiseksi. Ja Henrik Stensonilla myös", Euroopan kapteeni Padraig Harrington harmitteli tiedotustilaisuudessa sunnuntaina.

Jesper Parnevik on edustanut Ruotsia kolme kertaa sekä Peter Hanson, Robert Karlsson ja Per-Ulrik Johansson.

Tässä näet listan kaikista ruotsalaisista Ryder Cup -pelaajista historian saatossa:

  • Pariisi 2018: Alex Noren ja Henrik Stenson
  • Hazeltine 2016: Henrik Stenson
  • Gleneagles 2014: Henrik Stenson
  • Medinah 2012: Peter Hanson
  • Celtic Manor 2010: Peter Hanson
  • Valhalla 2008: Robert Karlsson ja Henrik Stenson
  • The K Club 2006: Robert Karlsson
  • Oakland Hills 2004: Ei ruotsalaisia
  • The Belfry 2002: Pierre Fulke, Niclas Fasth ja Jesper Parnevik
  • The Country Club 1999: Jarmo Sandelin ja Jesper Parnevik
  • Valderrama 1997: Per-Ulrik Johansson ja Jesper Parnevik
  • Oakhill Country Club 1995: Per-Ulrik Johansson
  • The Belfry 1993: Joakim Häggman
  • Kiawah Island 1991: Ei ruotsalaisia

Vaikka tänä vuonna ruotsalaisia ei joukkueeseen olekaan valittu, piti Norjan Viktor Hovland huolen siitä, että Ryder Cupissa pelaa kuitenkin edes yksi pohjoismaalainen pelaaja.

Ryder Cup on katsottavissa suorana Elisa Viihde Viaplay -palvelussa ja V Sport Golf -kanavalla